Viimeisen kerran: käydään läpi kirjaa Uskomaton matka uskovien maailmaan. Sivuilla 61-62 hän pohtii niinsanottua jumala-aistia. Kun kerran ihminen pystyy aavistamaan, että Jumala on olemassa, mistä tiedämme kenen aavistus on oikea?

Kysymys on hyvä ja Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun vastaus siihen on, ettei kenenkään. Jumala on niin ilmiselvästi olemassa, että jokainen ihminen sen jollain tasolla tajuaa – mutta kaikki tälläiset omat päätelmät johtavat erilaisten puupökkelöiden kumartamisen kautta kadotukseen. Raamatun mukaan kaikki ihmiset ovat väärässä. Ihminen ei voi itse saavuttaa riittävää tietoa Jumalasta. Tätä Enqvist ei ilmeisesti hoksaa, vaan pohtii, mistä tiedämme, kenen uskonto sitten on oikea. Tai siis, eihän hän sitä oikeasti pohdi, heittää vaan ilmoille tyhmiä kysymyksiä, joihin olisi helppoja vastauksia, kuten:

Mutta kenen tieto on silloin oikeaa? Miksi luterilaisten versio Raamatusta olisi parempi kuin vaikkapa jehovien?

Enqvistin taustatyö tuon ongelman ratkaisemiseksi perustuu hänen kertomansa mukaan yhteen vierailuun valtakunnansalilla, jossa hän oli saanut tilaisuuden ajaksi lainaksi vieressä istuvan naisen raamatun. ”Raamattu oli jehovien oma versio ja käännös, jossa sana Jumala on korvattu sanalla Jehova. Muussa suhteessa en kyennyt näkemään suuria eroja tavalliseen Raamattuun”, hän kertoo.

Viilataan ensin pilkkua: Uuden Maailman Käännöksestä ei ole muutettu sanaa ”Jumala”, vaan sana ”Herra” on korvattu ”Jehovalla” uuden testamentin puolella, eikä sielläkään kaikkialla. Se onkin varmasti silmiinpistävää ja sellaista, minkä tajuaa kesken tilaisuuden raamattua vähän silmäillessään. Ei voida olettakaan, että tuollaisessa pintapuolisessa vilkaisussa nousee esiin mitään sen suurempia ongelmia, mutta Enqvist jää silti mukaihmettelemään, mistä voi tietää, onko jehovantodistajien raamattu parempi kuin luterilaisten. Ei hän halua vastausta kysymykseensä, hän haluaa vain mukaälyllisen tekosyyn kaiken uskonnon hylkäämiselle.

Syvempi tutkiminen – siis ihan vaikka vartti googlessa – osoittaa, että todistajien käännöksestä on järjestelmällisesti pyritty muuttamaan kaikki kolminaisuuteen, Jeesuksen jumaluuteen ja Pyhän Hengen persoonallisuuteen liittyvät kohdat alkutekstin vastaisiksi. Minusta ihan tämän jo yksinään pitää riittää tuon käännöksen hylkäämiseen.

Lisäksi Enqvist vertaa todistajien raamattua ”luterilaisten Raamattuun”. Mikäs hitto se sellainen edes on? Jehovantodistajilla on oma lahkoraamattunsa, mutta luterilaisilla ei ole mitään omaa virallista ”ainoaa oikeaa” käännöstä. Yksi hyvä syy olla uskomatta jehovantodistajien raamattuun on siis myös se, miten epäilyttävää on, että Järjestö julkaisee tuollaisen oman, virallisen käännöksensä ja vain sitä käytetään opetuksessa. Luterilaiset taas sallivat erilaisten raamattujen käytön ja vertailun – tai siis kyllähän jehovantodistajatkin sen sallivat, mutta heidät on aivopesty olemaan kuitenkaan tekemättä niin. Se on kultti ja on ihan hyviä syitä olla uskomatta heidän ”totuuteensa”, mutta Enqvist ei ole vaivautunut niitä selvittämään vaan larppaa mieluummin umpikujaan päätynyttä vilpitöntä totuudenetsijää.

Enqvist on myös kysyvinään kysymyksen Uuden testamentin kirjoista:

Ja miksi Uuden Testamentin kaanoniin hyväksytyt kirjat olisivat Jumalan sanaa mutta siitä pois pudotetut apokryfiset kirjat eivät?

Uuden testamentin apokryfit eivät oikein ole juttu missään kirkkokunnassa. Se, mistä isot kirkot vääntävät keskenään, on Vanhan testamentin apokryfit. Mutta Enqvist kysyi nimenomaan UT:n apokryfeistä. En ole niiden asiantuntija sitten alkuunkaan, mutta nuo kirjat eivät kai oikein koskaan ole olleet juuri kenenkään hyväksymiä ja koko termikin on melko avoin, eikä ole välttämättä kovinkaan selvää, mitä kirjoja kukakin sillä edes tarkoittaa.
Se on kuitenkin selvää, että nämä eivät ole mitään raamatun kaanonista pois pudotettuja kirjoja, ikäänkuin ne olisivat siihen joskus kuuluneet ja sitten joku ilkeä setä olisi keksinyt kätkeä ne meiltä pahaa-aavistamattomilta raamatunlukijoilta.

Näihin kirjoihin kuuluvan Tuomaan evankeliumin olen itse lukenut. Se on suuresti ristiriidassa Raamatun kanssa sisällöllisesti ja lisäksi se on löydetty vuonna 1945. Tuhatyhdeskänsataaneljäviisi, kun taas Raamattu on ollut käytössä alusta asti. Sillä aikaa kun Tuomaan evankeliumi on lojunut kuopassa, koko kristillinen kirkko on rakennettu nollasta nykytilaan ilman, että kukaan olisi mokomaa läpyskää kaivannut.

Yritän siis sanoa, että näihin kysymyksiin löytyy aina vastauksia jos niitä haluaa. Ateisti ei kuitenkaan yleensä etsi vastauksia vaan kysymyksiä – tekosyitä esittää joku mukaongelma, johon vedoten voisi hylätä Kirjoitukset ja Jumalan.

Tietysti on kyllä mahdollista sekin, että Tuomaan evankeliumi todella kuuluu kaanoniin – sillä kaanon on jotain ihan muuta, kuin ateistit ajattelevat sen olevan. He luulevat, että kaanon tarkoittaa kirjakokoelmaa, jonka ihmiset ovat kirjoittaneet ja sitten valinneet pyhäksi kokoelmakseen, mutta asia ei ole näin. Todellisuudessa kaanon tarkoittaa kirjakokoelmaa, jonka Jumala on kirjoittanut. Jos Jumala siis on todella kirjoittanut kaiken muun kirjoituksensa kannsa ristiriidassa olevan Tuomaan evankeliumin, laittanut sen jostain syystä paljon sen kirjoitusaikaa ennen edesmenneen Tuomaan nimiin, haudannut sen muutamaksi vuosituhanneksi kuoppaan ja antanut sen sitten löytyä sieltä mutta kuitenkin tulla kaikkien kristittyjen hylkäämäksi, niin siinä tapauksessa se kuuluu kaanoniin silti. Ihan sama vaikka ihmiset päättäisivät hävittää kaikki kopiot siitä ikuisiksi ajoiksi, eikä sitä koskaan nähtäisi kenenkään Raamatun kansien välissä – se kuuluisi kaanoniin silti, koska Jumala on sen kirjoittanut. Se on ainoa kriteeri kaanoniin kuulumiselle.

Eli: minä olen vahvasti sitä mieltä, että Tuomaan evankeliumi ei kuulu kaanoniin. Jos Jumala on kuitenkin sen kirjoittanut, se kuuluu kaanoniin eikä välitä pätkääkään minun mielipiteistäni siellä köllötellessään.

Enqvist nostaa ongelmaksi myös sen, että…

Raamattu on kuin Koraani, lopullinen – siitä huolimatta, että sen kaanon on muodostunut paljolti satunnaisesti

Ihmisten näkökulmasta satunnainen on Jumalan näkökulmasta johdatettu ja suunnitelmallinen. Vertaa Raamatun syntyä vaikka siihen pieneen, mutta vaivaannuttavaan yksityiskohtaan, että kalifi Uthman käski aikanaan polttaa ne versiot koraanista, joista hän ei tykännyt (1, 2, 3, 4,) ja valmisti yhden virallisen version. Eikö se ole epäilyttävää? Eikö islam olisi paljon uskottavampaa, jos Koraani olisi vapaasti levinnyt ympäri maailman ja silti jokainen versio siitä olisi käytännössä sama? Näin ei kuitenkaan ole, vaan koko opuksen luotettavuus makaa yhden miehen varassa. Jos hän sössi hommansa – vahingossa tai tahallaan – koko senjälkeinen islam on mennyt metsään ja rytinällä. Tai ei se ainakaan sama ole, kuin millaiseksi Muhammed sen tarkoitti. Niin tai näin, koko homma on sen yhden miehen varassa, joka määräsi koraanin sisällön aikanaan. Toisaalta uskottavuutta syö myös se, että tuollaisesta yhdenmukaistamisesta huolimatta nykyään on käytössä lukuisia erilaisia versioita koraanista.

Raamatun kaanon taas on tullut kokoon kuin satunnaisesti ja kuin itsestään. Se ei riipu kenestäkään ihmisestä, vaan Jumala on päättänyt tehdä, mitä tekee. Jos sinulla sitten nousee kysymyksiä siitä, mikä tähän kaanoniin sitten kuuluu ja mikä ei, älä julkaise niitä kysymyksiä kirjassa, jos et ole jaksanut etsiä niihin vastauksia, jooko. Se ei hyödytä ketään. Etsi enemmin vastauksia, ja hyökkää jotain kirjaa kohtaan vasta sitten, kun jos sellaisia löydät – tai sitten vaan anna asian olla ja tee jotain, minkä osaat paremmin.

Mutta eivät ateistit tuollaiseen suostu. He hylkäävät ajattelun, jos se auttaa uskonnon hylkäämisessä.