’seranišja numanes’seija numaneš’šeija numanes ’seranašja
numanes’saija numanes’šaija numani ’seranisje
nemaneš’šeija numanes’seija numaniš ’šeranisja numani
’saranašja numanis’saija numani// numaniš’šaija
numanis ’seranisja numaneš’seija numanis ’seranisja
numanis’seija numanis ’saranašja numani // ’saranoija
numaniš’šaija numanis’sera (… ) ’seranišja numanis’seija
numanis ’seranišja numanis’saija numanis’saija
numaniš’šaija numane // // numaniš’šeija
numanis’seija numanis ’seranisja numanis’seija
numaniš’šeija numanis ’seranisja numanis’seija numanis
’seranisja numanis’seija numani // saija
numaneš’šaija numaneš’šaija numaneš’šaija numaneš’šaija
numanis ’seranisja numanis’seija numani // seranisja
numanis’seija numaniš’šeija numanis ’seranisja
numaniš’šeija numanis’saija numane ’seranisja
numaniš’šeija —numaniš’šeija numani // ’seraniöja
numaniš’šeija numaniš’šeija numani ’saranasja
numaniš’šaija numanis’seija numani //
numaniš’šeija numanes’seija numanis ’seranisja
numanis’saija numaniš’šaija numani ’seranišja
numanis’seija numanis’seija

Terhi Törmälehto nauhoitti hurmoskielituotoksia opinnäytetyötään varten ja litteroi ne myöhemmin tekstimuotoon. Kyseinen työ, Pyhää puhetta ja salattuja sanoja. Suomenkielisten uskovien glossolalia, on tarjolla tuosta linkistä – lähetä sieltä löytyvään osoitteeseen sähköpostia jos haluat koko teoksen itsellesi pdf -muodossa. Työ itsessään on järkevä, vaikka siinä tutkitaan ihan älytöntä ilmiötä.

Ylläolevaa hurmoskielinäytettä Törmälehto kommentoi mm näin:

G2 kuulostaa enemmän hokemalta kuin puheelta. Sitä voisi verrata vaikkapa ääneen
laskemiseen. Glossan kaavamaisen ja hokevan luonteen huomaa myöstauoista, joita
puhuja pitää äärimmäisen vähän. Myöskäänintonaatio ei vaihtele spontaanisti. Lisäksi
glossolaliatuotoksen välissä olevat suomenkieliset sanat ovat lähempänä hokemaa kuin
ajateltua rukousta. (Esimerkiksi: kiitosjeesuskiitosjeesus kiitosjeesus.)

Hyviä huomioita. Hurmoskieli-ilmiön syntymisen kannalta on olennaista, että tuollaiset ärsyttävät hokemathan nimenomaan jäävät päähän soimaan, toisin kuin oikeaa kieltä rakenteeltaan vastaavat, järkevät lauseet. Otetaan esimerkki. Hain Wikipediasta artikkelin hakusanalla ”nainen” ja vaihdoin sivun jollekin itselleni tuntemattomalle kielelle. ”Nainen” muuten siksi, että saan tekosyyn huomauttaa, että se on yksi niistä kahdesta olemassaolevasta sukupuolesta. Noniin, nyt minulla on siis edessäni tekstiä, joka on oikeaa kieltä, mutta jota en ymmärrä. Katsokaa:

N’wansati i munhu wa rimbewu ra xisati. Rito n’wansati ri hlamusela munhu loyi a kuleke. N’wana wa xisati loyi anga si hundzaka eka malembe ya kondlo andzidyi u vuriwa nhwanyana. Ha kanyingi, n’wansati una ti khuromozomu timbirhi ta muxaka wa ”X” na swona u kota ku xurha nyimba, na ku veleka ku sukela loko ata fika eka malembe ya kondlo andzidyi, ku fikela loko a ta dyuhala.

Vaikka lukisit tuon kuinka monta kertaa, se ei jää päähäsi soimaan samalla tavalla, kuin aiemmin siteeraamani hurmosmössö yhden kerran jälkeen, sillä se on oikeaa kieltä eikä pelkkää merkityksetöntä toistoa. Hurmoskieli-ilmiön leviäminen perustuu pitkälti siihen, että ihminen menee seurakuntaan, jossa tuota tehdään ja altistuu sille, kunnes se alkaa raikumaan hänen pahaa-aavistamattomassa pääkopassaan. Ei meinaan montaa kymmentä kertaa tarvi kuulla numanesseijaa ympäristössä, jossa sitä pidetään yliluonnollisena, hienona ja pyhänä juttuna, ennen kuin alkaa itsekin suoltaa vastaavaa suustaan. Varsinkin, kun muut painostavat tekemään niin.

Jos menet vaikka pariksi viikoksi Skutsi-Timbuktuun ja osallistut siellä kazuzambiankieliseen kristilliseen toimintaan, et saa sieltä blötsiblömbiänkielistä älämölöä päähäsi soimaan, sillä oikea kieli on rakenteeltaan vaihtelevaa (kuten yllä näit). Voit kuunnella saarnoja tuntikausia kielellä, jota et ymmärrä, mutta sanat valuvat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ne eivät ”tartu” sinuun siten, kuin mieletön numanissaijan toisto. Et päädy aloittamaan kulttia, jossa hoetaan vieraskielisiä lauseita niitä ymmärtämättä, koska olet unohtanut kaiken. Tarvitaan toistoa, toistoa ja vielä lisää toistoa, että jokin asia jää päähäsi. Jos et usko, niin kokeile:

Mieleesi ei jää tuosta soiman mitään, vaikka katsoisit sen kolmesti.

Ristiriita Raamatun kuvaaman ilmiön kanssa

Ihmiset tuntuvat luulevan, että nykyinen ”kielililläpuhumisen” ilmiö syntyy niin, että ihminen lukee ensin Raamatusta tämän…

Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä.
Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: ”Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia?
Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet?
Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa,
Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset,
kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.”
Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: ”Mitä tämä mahtaakaan olla?”

… ja sen luettuaan alkaa hokemaan numanisseija numanisseija numanissaija numanissoija töttöröö. Ihmiset luulevat, että ”kielet saadaan” noin, vaikka todellisuudessa kysymys on siitä, että raamattu kertoo ilmiöstä, jossa puhutaan oikeita, olemassaolevia, ymmärrettäviä kieliä, kun taas nykyinen ”kielilläpuhuja” hokee numanisseijaa, joka on jäänyt madoksi hänen korvaansa muilta ihmisiltä, jotka hänen yhteisössään hokevat numanisseijaa siksi, että heidänkin päähänsä on aikanaan jäänyt sama, mitään tarkoittamaton korvamato soimaan heitä edeltäneiltä numanisseijan hokijoilta ja niin edelleen. Kyseessä on siis sosiaalisten mekanismien kautta leviävä ilmiö, jolla ei ole mitään yhteyttä raamatun kuvaamaan kielilläpuhumiseen – paitsi tietysti se, että lahkolaiset ovat kähveltäneet keksimälleen jutulle nimen raamatusta.

Apostolien teoissa kerrotaan 1-4 tapauksesta, jossa ihmiset saivat yliluonnollisesti kyvyn puhua oikeita kieliä, jotka olivat heti kuulijoiden ymmärrettävissä ilman tulkkausta, sille ne olivat heidän äidinkieliään. Puhe ei ollut typeriä hokemia, vaan oikeaa, asiasisältöä välittävää julistusta (apt 2:11).

Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä (12-14) Paavali opettaa seurakuntalaisia toimimaan hyvässä järjestyksessä ja toisten rakennukseksi silloin, kun monikielisessä ympäristössä järjestetään normaaleja seurakunnan kokouksia. Tällä ei ole mitään yhteyttä Apostolien teoissa mainittuun ilmiöön – kielet ovat luonnollisen keinon opittuja, siis siten, kuin sinä olet oppinut suomen ja englannin. Kyse ei ole yliluonnollisesta ilmiöstä, toisin kuin Apostolien teoissa.

Raamatussa on tosiaan tuollaiset kaksi erilaista ilmiötä, joista käytetään termiä kielillä puhuminen, eikä ihme, sillä ne ovat kumpikin ilmiötä, joissa puhutaan eri kielillä. Nuo kaksi sieltä löytyvät, mutta vain nuo kaksi, ei mitään numanisseijaa. Kielilläpuhuminen on siis kuin sukupuoli: niitä on kaksi.

Jumala on määrännyt meille jokaiselle jomman kumman sukupuolen, eikä sitä voi vaihtaa, vaikka haluaisi. Jos joku muuta väittää, hän on harhainen.

Jumala on määrännyt meidän aikaamme vain ensimmäisen korinttilaiskirjeen kuvaamaa, luonnollisin keinoin opittua kielilläpuhumista. Jos joku muuta väittää, hän on harhainen.