Kuuntelin vähän aikaa sitten Lahden Reformoidun Seurakunnan opetusta lapsikasteesta (1, 2, 3) ja se sai minut heräämään siihen, että lapset pitää kastaa. Opetus itsessään on hyvää ja suosittelen katsomaan nuo videot läpi, mutta lopulta eniten minut tuossa asiassa vakuutti se, miten huonoja argumentit aikuiskasteen puolesta ovat – joten meidän lapset kastetaan.

Tarkoittaako tämä, että minusta tuli nyt sitten sellainen perusluterilainen? Ei sentään, sillä luterilaiset uskovat, että kaste pelastaa. Tämä on tosin vähän hölmö erimielisyys, sillä minäkin uskon, että kaste pelastaa. Onpas outo tilanne, mutta siihen on kyllä ihan looginen selitys: luterilainen uskoo vesikasteesta suurinpiirtein sen, mitä minä uskon henkikasteesta. Ja henkikasteella en muuten tarkoita sitä, mitä helluntailaiset!

Minulla ei muuten ole aavistustakaan, vastaako tämä näkemykseni reformoitua näkemystä tästä aiheesta. Mutta katsotaan kuitenkin muutamaa raamatunpaikkaa. Sanovatko ne vesikasteen pelastavan?

Titus 3:1-7

1 Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
2 etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

Tässä on kontekstina aikuisiällä uskoon tulleet ihmiset. Heidän vanhaa elämäänsä kuvaillaan jakeissa 1-3. Mikä pisti tuolle vanhalle elämälle stopin? Sen teki Kristuksen (joka on sekä Jumala että Vapahtaja) hyvyyden ilmestyminen. Hän pelasti meidät ja tuossa kerrotaan myös tarkemmin miten Hän sen teki: uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa uskoontuloa, eli sitä, kun Jumala antaa sinulle Henkensä lahjaksi. Tästä eli henkikasteesta puhuu myös 1. Kor 12:13, joskin eri sanalla kuin Tituskirjeen pesu. Se aikaansaa muutoksen ihmisen elämässä ja tämä muutos näkyy konkreettisesti haluna alkaa noudattaa Jumalan käskyjä. Lihan mieli ei alistu Lain alle, mutta uudestisyntynyt mieli alistuu. Se siis haluaa hylätä jakeissa 1-3 kuvatun vanhan elämän ja tilalle tulee uusi elämä, jossa noudatetaan Jumalan käskyjä – joista yksi on muuten vesikaste.

Nyt luterilainen saattaisi sanoa: ”Miten se on mahdollista? Miten voi olla pesemistä, jos ei ole vettä? Eikö uudestisyntymisen pesun ole oltava jotain, jossa käytetään vettä?”. Tähän on kyllä pakko sanoa että… ihan hyvä pointti!

Pesu on sellainen toimenpide, jossa jokin puhdistetaan. Uudestisyntymisen pesu pitäisi mielestäni ajatella niin, että uudestisyntyminen on se, millä pestään, ei niin, että uudestisyntyäksesi sinut on pestävä jollain muulla aineella, siis vedellä. Ihminen ei voi saada aikaan uudestisyntymää millään konsteilla, vaan se on Jumalan suvereeni armotyö.

Tuo Tiituskirjeen sitaattimme pesua tarkoittava sana löytyy Septuagintasta kahdesti (1, 2) ja sitä käytetään runollisesti kehumaan hampaiden valkeutta – ne ovat kuin vastapestyt lampaat. Uudesta testamentista se löytyy myös vain kahdesta paikasta, joista toinen on Efesolaiskirjeen luvussa 5:

25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
27 saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

Jeesus siis tuon mukaan pesee ja puhdistaa seurakunnan. Mihin lopputulokseen Hän pyrkii, miksi Hän niin tekee? ”Saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton” Ei kai kirjaimellisella vedellä peseminen voi saada tuollaista aikaan? Kirjaimellinen vesi pesee kylläkin kirjaimellisia tahroja ja ryppyjä pois, mutta tuskin Raamattu tuossa sellaisista on huolissaan? Kirjaimellisella vedellä peseminen ei ainakaan sitten tee kenestäkään pyhää ja nuhteetonta! Siihen kelpaa vain uudestisyntyminen ylhäältä, eli henkikaste. Antakaamme pesemisen tarkoittaa sitä siis myös Tituskirjeessä.

Tämä aihe on kyllä kiinnostava ja aion käydä vielä muutaman raamatunpaikan siihen liittyen läpi, kunhan ehdin. Lopuksi haluan vielä painottaa sitä, että en yritä sanoa, että kaste olisi jotenkin turha, tai että se ei olisi välttämätöntä. Jumalan käskyä on aina toteltava, se on selvä, ja kastekäskykin on käsky – mutta ollaan vähintäänkin vaarallisilla vesillä, jos opetetaan, että jonkun käskyn noudattaminen pelastaa.

Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.