Matti Väisänen kirjoittaa luterilaisesta kasteopista kirjassaan Joka uskoo ja kastetaan, pääsee taivaaseen. Luterilaisuudessa uskotaan monesti, että vesikaste pelastaa. ”Pelastus saapuu niissä todellisesti meidän luoksemme”, sanoo Väisänenkin sakramenteista.

Tämä tarkoittaa muunmuassa sitä, että uskotaan Jeesuksen kyllä ristillä sovittaneen ihan kaikkien ihmisten ihan kaikki synnit, ja tämä sovitus pitää sitten ottaa vain vastaan sellaisten välineiden, kuten usko ja kaste, kautta. Katsotaan mihin ristiriitaan Väisänen tällä ajatuksella lopulta päätyy:

Sovitetuksi tuleminen Jumalan kanssa (kaikkine välittömine seurauksineen) ja sovituksen saaminen ovat kaksi eri asiaa. Me tulimme sovitetuksi Jumalan kanssa Golgatalla 2000 vuotta sitten, mutta me saamme sovituksen silloin, kun otamme sen uskossa vastaan turvautumalla Kristuksen Golgatan-työhön. —

Käytännössä koko maailman syntien sovitus ja kaikkia koskeva objektiivinen vanhurskauttaminen merkitsevät sitä, että Golgatan jälkeen kukaan ei huku omien pahojen tekojensa tähden, sillä ne on sovitettu ja annettu anteeksi. Ne, jotka hukkuvat, hukkuvat epäuskonsa tähden, sen tähden, etteivät ota sovitusta ja anteeksiantamusta vastaan. Epäusko on synti, jolla ihminen sanoo Jumalalle ja Kristuksen suorittamalle sovitukselle ja yleiselle vanhurskauttamiselle: ”Ei kiitos!”

Huomasitko? Kukaan ei huku omien pahojen tekojensa (eli syntien) tähden, sillä ne on kaikki jo sovitettu, uskoi tai ei. Voi hukkua vain epäuskon tähden, sillä se on kieltäytymistä sovituksesta, eli Jumalan lahjan aktiivista torjumista. ”Epäusko on synti”, sanoo Väisänen. Okei – mutta jos epäuskokin on synti, eikö silloin se epäuskon syntikin ole sovitettu ihan kaikilta, jos kerran kaikkien ihmisten kaikki synnit sovitettiin Golgatalla? Ja jos ihan kirjaimellisesti kaikkien ihmisten kaikki synti, mukaanlukien epäusko on sovitettu, niin…?

Tuollainen pelastusoppi johtaa väkisinkin siihen lopputulokseen, että kaikki ihmiset uskonnosta riippumatta pelastuvat. Väisänen kuitenkin tuomitsee sellaisen heti seuraavalla sivulla (s.78), mikä onkin hyvä juttu. Mutta hänen pelastusoppiinsa jää ristiriita. Ensin opetetaan jotain, joka tarkoittaa, että kaikki pelastuvat ja siten heti perään sanotaan, etteivät kaikki pelastu.

En muista, että Raamatussa kiellettäisiin uskomasta ristiriitoja sisältävään pelastusoppiin, joten en voi kovin ankarasti nuhdella ketään, joka niin tekee. Olen liian sola scriptura siihen. Toisaalta tuo on vähän siinä rajalla, että opetetaanko siinä ”usko+teot” -evankeliumia, joka ei ole mikään evankeliumi, vaan kirottua. Vähän siinä rajalla, koska luterilaisuudessa monesti uskotaan että vesikaste pelastaa, mutta toisaalta, ettei se vesikaste sitten kuitenkaan lopulta ole välttämätöntä pelastukselle esimerkiksi siinä tapauksessa, että vastakääntynyt kuolee ennen kuin ehtii kasteelle. Silloin ei välttämättä opeteta teoilla pelastumista vaan ollaan vaan teologisessa umpisolmussa.

Itse kuitenkin uskon, että Kristus on kuollut vain valittujen puolesta ja sovittanut ristillä vain valittujen synnit – myös epäuskon. Jos tähän kiinnostaa perehtyä lisää, niin opin nimi on rajoitettu sovitus eli limited atonement.

Minun epäuskoni on ainakin niin vahvaa ja loputonta, ettei siitä olisi voinut saada voittoa millään inhimillisillä konsteilla. Jeesus on sovittanut minun epäuskoni ristillä.