Joku jossain joskus on saattanut huomata ilmiön, jossa joku maallistunut ihminen siteeraa raamattua ja on näyttävinään sitaatista ongelman, joka johtuu kirjoittajan tyhmyydestä. Näin tehdään siis ymmärtämällä kielukuvat tahallaan väärin ja näyttelemällä, ettei ymmärretä symboliikkaa symboliikaksi. Kaikki irrotetaan kontekstistaan ja ylianalysoidaan villisti, poliittisen korrektiuden sumeita rillejä unohtamatta. Ajattelin nyt tehdä samaa Kari Enqvistin kirjalle Uskomaton matka uskovien maailmaan. Kopion muutenkin jumalattomien tapaa tutkia Raamattua. Lisäksi minulla on tätä kirjoittaessani mahatauti. Mukavia lukuhetkiä!

Kröhöm kröhöm, kop kop, onko mikki päällä? Hyvä. Tervetuloa luennolleni Kari Enqvistin kirjan syntyhistoriasta. Aloitetaan ajoituksen ongelmasta, joka aiheuttaa melkoista päänvaivaa. Kaikki viisaat tutkijat ovat sitä mieltä, että tämä postuumisti Enqvistin nimiin laitettu sisäisesti ristiriitainen kokoelma on todellisuudessa usemman eri kirjoittajan kynästä, joten kirjaa itsessään ei voi ajoittaa mihinkään yhteen hetkeen. Kaikki viisaat tutkijat ovat siis tätä mieltä. Jos on eri mieltä, on tyhmä. Tätä mieltä olemalla pääsee viisaiden tutkijoiden listalle.

Alkuperäinen Enqvist on kirjoittanut kirjaan vain sivut 32, 90 ja 113. Muut ovat pseudo-Enqvisteiksi kutsuttujen, tuntemattomaksi jääneiden myöhempien tekijöiden lisäyksiä. Teorioita pseudo-Enqvistien määrästä on useita ja mitä useamman pseudo-Enqvistin teoriaan tutkija päätyy, sitä viisaampi hän on. Ajoitetaan ensin alkuperäinen Enqvist. Tähän saamme apua kirjan sivulta 32, jossa hän kuvailee näkemystään tieteen olemuksesta.

”Hei hetkinen”, kuuluu yleisöstä, ”tuosta kirjastahan on olemassa tuhansia säilyneitä kopioita vuodelta 2012, eikä yhtäkään ennen sitä, ei edes pieniä fragmentteja, eikö se todista että –”

Pahoittelen häiriötä. En tajua tuota fundamentalistien intoa, kun he soluttautuvat oppilaitoksiin vain päästäkseen luennoille häiriköimään. Nyt kun hänet on viety uudelleenkoulutusleirille, voimme jatkaa. Avatkaa siis kirjan sivu 32:

Kaiken älyllisen leikittelyn jälkeen, kaikkien harhapolkujen ja monien erehdysten jälkeen, kitkerien tieteellisten kiistojen ja sovittamattomien näkemyserojen jälkeen, kaiken tämän jälkeen inhimillisestä kaaoksesta nousee perusteltu tieto kuin kuningas Arthurin Excalibur -miekka kivestä.

Noin Enqvist kuvailee tieteen olemusta ja siitä saamme varman todistusaineiston, jonka perusteella löydämme sen hetken historiasta, jolloin hän oli olemassa. Ensinnäkin hän viittaa myyttiseen kuningas Arthuriin täysin tietämättä, että tarina hänen miekastaan on pelkkä kansantaru. Arthur saattaa perustua kylläkin todelliseen henkilöön, joka eli aikaisintaan 500 -luvulla, mutta nykyihmistä pöyristyttää ajatuskin siitä, että Enqvist on pitänyt tarinaa hänen kiveen upotetusta miekastaan totena. Enqvist on siis elänyt aikaisintaan 500 -luvulla, sillä muuten hän ei olisi tiennyt Arthurista.

Samalta sivulta löydämme paitsi aikaisimman, myös myöhäisimmän ajankohdan, jolloin Enqvist on voinut olla olemassa. Tuossa sitaatissahan hän viittasi tieteellisiin kiistoihin ja sovittamattomiin näkemyseroihin tieteen sisällä, joten hänen on täytynyt kirjoittaa se ennen vuotta 2029, jolloin tälläiset näkemyserot lakkasivat, kun vihdoin ymmärrettiin, että kaikki johtuu aina patriarkaatin ylivallasta, eikä muita näkemyksiä ole sen jälkeen ollut. Enqvist voidaan siis ajoittaa vuosien 500 ja 2029 välille. Kyllä tiede on ihmeellistä.

Sivulla 90 voimme tutkia tätä ajoituksen ongelmaa syvemmin, kun Enqvist paljastaa primitiivisen maailmankuvansa kertoessaan menneensä seuraamaan tanssiesitystä:

Sali ei ole kovin suuri, ja turisteille tarkoiteut tuolit kiertelivät sen reunamia useassa rivissä. Orkesteri, johon kuului myös kaksi [*****], istui laskevan Auringon hajavalossa takaosan holvimaisten ikkunoiden edessä.

Ensimmäisestä virkkeestä on jopa epäilty, että se on syntynyt myöhempien kirjureiden yhdistessä kahden eri lähteen tekstiä yhteen, eikä Enqvistin alkuperäisessä tekstissä olisi tuollaista kohtaa. Tätä on perusteltu sillä, että tuossa virkkeessä päälause on eri aikamuodossa kuin sivulause, mikä ei ole kieliopillisesti toimiva konstruktio. Arvostan kyllä tuohon johtopäätökseen tulleita kollegoitani, mutta heidän teoriansa ei ota huomioon Enqvistin aikalaista kulttuurikontekstia. Hän nimittäin kertoo tuossa, miten tuolit kiertelivät salin reunoja. Hän sanoi sen varmasti ihan tosissaan, mutta se johtuu hänen primitiivysyydestään, kun ei raukka parka ymmärtänyt hallusinoivansa. Nykyihmiselle kun on selvää, että tuolit ovat paikallaan, eivätkä kierrä mitään. Hän siis selvästi hallusinoi ja koska tiedämme, että ennen 1900 -luvun alkua kukaan ei Suomessa hallusinoinut, hänen on täytynyt siis elää vuosien 1900 ja 2029 välillä. Tämä hallusinoimisen historia muuten tiedetään tarkkaan, sillä erään Kälviäläisen ladon seinästä on löytynt piirros, jossa lukee ”Jukka näyttää iha mulkult”. Jonkun on täytynyt olla vahvojen hallusinogeenien vaikutuksen alaisena, kun hän ei ole nähnyt mainittua Jukkaa enää edes ihmishahmoisena. Ja ladon seinään on siis merkitty sen rakennusvuosi, kuten tapana on, joten tiedämme, että seinäpiirrosfragmenttikin on aikaisintaan samalta vuodelta eli vuodelta 1900. Kyllä tiede on ihmeellistä.

Selkeä tieteellinen periaate siis: koska mainintaa hallusinaatiosta ei ole ennen vuotta x, voidaan varmaksi sanoa, ettei kyseistä ilmiötä ole ennen sitä tapahtunut. Lisäksi Enqvistin tekstissä on kohta, joka meidän versiossamme on sensuroitu asteriskein, kuten huomasitte. Näin on tarkoitus varmistaa, ettei lukijalle aiheutuisi vaaraa. Tämän primitiivisen sanan avoin käyttö viittaisi myös siihen, ettei teksti ole voinut syntyä myöhemmin kuin ihan viimeistään 2000 -luvun ensimmäisenä tai toisena vuosikymmenenä, sillä ne olivat viimeisiä hetkiä, jolloin käytettiin vielä häpeilemättä tuota primitiivistä nainen-mies dikotomiaa – hei mitäs tämä nyt on, hei, älkää.. Mitä, ei minä vain sanoin ne sanat, jotta voisin kuvailla historiallista ilmiötä, en minä… ei, ei, päästäkää! Päästäkää!