Pyhää puhetta ja salattuja sanoja. Suomenkielisten uskovien glossolalia -nimisessä opinnäytetyössään Terhi Törmälehto kertoo hurmoskielistä tehdystä tutkimuksesta:
Haastattelututkimuksen perusteella Holm jakaa glossolalian ilmiönä kolmeen osaan:
valmistautumisvaiheeseen, läpimurtoon eli ensimmäiseen kokemukseen kielilläpuhumisesta ja glossolalian jatkumiseen. Holmin mukaan jokaisella informantilla oli ollut selkeä valmistautumisvaihe, joka jakautui oppimisjaksoon ja odotusjaksoon. Oppimisjaksossa informantti tuli kontaktiin helluntailiikkeen kanssa ja oppi henkikasteen traditiosta. Odotusjakson aikana informantti pyrki tietoisesti kokemaan itse henkikasteen. Läpimurto eli ensimmäinen kokemusglossolaliasta oli merkki henkikasteesta. Se tapahtui
usein yhteisissä intensiivisissä rukoustilanteissa tai niiden jälkeen. Useimmat informanteista kykenivät jatkamaan kielilläpuhumista läpimurron jälkeen, eivätkä he tarvinneet
glossolalian harjoittamiseen samanlaisia olosuhteita kuin läpimurron tapahtuessa. Glossolalia oli tapa rukoilla silloin, kun tavalliset sanat eivät riittäneet. Osa informanteista
alkoi kuitenkin epäillä henkikastetta ja glossolaliaa. He pohtivat, oliko kielilläpuhuminen aitoa vai lähtöisin heistä itsestään. Epäilykset kaikkosivat informanttien koettua
tilanteita, jotka muistuttivat glossolalian läpimurtoa. (Holm 1976: 225 – 228.)
Mielestäni voidaan lähes poikkeuksetta sanoa, että ihminen ei ala puhumaan hurmoskieliä ilman jonkinlaista kontaktia karismaattiseen yhteisöön, jossa iso osa ihmisistä tekee niin ja vieläpä kannustaa sellaiseen. Jos ihminen lukee raamattua ”tyhjiössä”, eikä tiedä hurmoskieliperinteestä, hän varmaan ihmettelee vain, miten kaksi vuosituhatta takaperin ihmiset saattoivat puhua kieliä, joita he eivät olleet opetelleet. Korkeintaan hän voi luulla, että vastaavaa kyllä pitäisi tapahtua tänäänkin ja jäädä ihmettelemään, miksei niin käy hänelle tai kenellekään muullekaan. Tuota oudompaan tilanteeseen ei voi raamattua lukemalla päätyä, vaan siihen tarvitaan hurmoskieliä harjoittava yhteisö, jossa ihminen alkaa tiettyjen prosessien seurauksena toistaa bibidibuuta. Kenellekään ei tule mieleenkään alkaa rukoilla yksin kotonaan hokemalla shigidigi shigidigi shigidigi shigidigi sen vuoksi, että Raamatussa sanotaan ihmisten pitäneen julkisia puheita kreikaksi ja arabiaksi ja niin edelleen. Sellaista tulkintaa ei yksinkertaisesti voi tehdä ellei ole joko…
- Syönyt kärpässieniä
- Tietoisesti keksimässä pösilöä lahko-oppia huijatakseen muita
Väitän, että tuntemamme ilmiö on saanut alkunsa kakkoskohdan kuvailemalla tavalla. Tai sitten 1+2=hurmoskielet. Niin tai näin, jatketaan Törmälehdon työtä:
Rooliteorian näkökulmasta glossolalian läpimurto voidaan Holmin (1976: 228) mukaan
ajatella tilanteena, jossa informantti ottaa vastaan sosiaalisen roolin ”hän joka on kastettu Pyhällä Hengellä”. Hän on oppinut roolin sosialisaatioprosessin kautta. Siten hän
tietää, mitä kokemussisältöjä rooliin on sidoksissa, ja osaa aktualisoida niitä puhuessaan
ensi kertaa kielillä. Roolin vastaanottamiseen liittyy kuitenkin initiaatiovaikeuksia, joiden vuoksi osa informanteista joutuu kauankin odottamaan glossolalistiksi tuloa.
Ihmisen on pakko joutua yhteisön uhriksi ja saada mieleensä tartunta karismaattisesta käsitteistöstä, kuten yllä vihjataan. Raamatusta ei voi saada sellaista käsitystä, että mielenvikainen sihinä ja suhina olisivat merkkejä henkikasteesta – tälläinen käsitys voi tarttua vain todella oudosta lahkosta, jossa se keksittiin alun perin hätävalheeksi.
Raamatussa kielilläpuhuminen tapahtui aina oikeilla kielillä ja siinä oli pointti, kuten R.C. Sproul alla sinulle ihan suomeksi tekstitettynä kertoo:
Sitaateissa mainittu tutkimus on muuten
Holm, Nils G. —1976: Tungotal och andedop.Enreligionspsykologisk undersökning av glossolali
hos finlandssvenska pingstvänner. Acta Universitatis Upsaliensis Psychologia
Religionum 5. Uppsala universitet, Uppsala.
Papin Pojan blogi 
Muistan itse kun aikanaan teini-iässä tulin uskoon ja alkoi tämä henkikasteen metsästys. Ensimmäistä kertaa kun kuulin kielilläpuhumista järkytyin, koska vanhat eukot huutaa ”DIDIDIDIDIDIDIDI” ja joku setä huutaa ”probopitirobokoo” jne. Kyseessä siis oli ensimmäinen rukouskokous mihin osallistuin. Minulle sitten selitettiin, että kyseessä on kielilläpuhumista ja he ovat täyttyneet joskus Hengellä ja voivat siksi halutessaan sitä käyttää. Joitain kuukausia uskoontulosta itse sain myös tämän ”henkikasteen” ja olihan se silloin hieno hurmoskokemus. Ei tarvinnut keksiä itse mitään vaan puhetta vain pulppusi ja eikä siinä ollut yhden tavun tai mantran hokemista vaan jotain kielen kuuloista. Jälkikäteen ajateltuna kun on tullut kuunneltua Wilhelmssonin tulkintaa 1. kor 12-14 ja apostolien teoista, on täytynyt uudelleen pohtia, voinko kuitenkaan oikeuttaa kokemuksellani yhtään mitään. Mitä jos kyseessä olikin vain hurmoskokemus eikä ”henkikaste” mitä voi vallan hyvin saada monissa eri yhteyksissä ilman, että kyseessä olisi Pyhä Henki?
Mitä tulee tuohon opetukseen henkikasteesta, ainakin minulle opetettiin, että saatana tulee jokaiselle henkikasteen kokeneelle valehtelemaan, että et sinä oikeasti kielillä puhu ja että saatana vihaa kielilläpuhumista ja yrittää siksi estää sen ja siksi tulee vain jatkaa sitä. Sitä sitten tuli puhuttua kielillä siellä täällä kävelyllä yms. Ja piti tietenkin tavoitella Paavalin esimerkkiä puhua kielillä enemmän kuin kukaan muu. Eli tuo tutkimuksen havainto vaikuttaisi pitävän paikkansa. Nykyään puhun kielillä välillä vahingossa ja yritän tietoisesti vähentää sitä, mutta se vain automaattisesti tulee enkä koe, että kyseessä olisi henki joka minussa rukoilee vaan enemmänkin tapa ja tottumus. Enkä koe, että hengellisen elämän kannalta olisi enää mitään eroa sen suhteen rukoilenko ymmärryksellä vai kielillä, kielilläpuhumisen puolustajat taas puolustavat juuri tätä, että hengellinen elämä ja erityisesti rukouselämä saa läpimurron kun puhuu kielillä. Mutta sitten kun meillä on useita 1500-1800-luvuilla eläneitä pyhiä, kuten George Müller, jotka eivät puhuneet kielillä, mutta silti ovat monille kielillä rukoilijoillekin esikuvia rukouselämästä.
Nykyään huomaan vaivaantuvani enemmän ja enemmän kuullessani kielilläpuhumista. Toisaalta kun olen rehellinen itselleni, kielilläpuhumisen kuuleminen on aina vaivannut minua.
TykkääTykkää
Hyvä kommentti, kiitos.
Melkein heittäisin ilmoille tämmöisen ajatuksen, että jos olet kahden vaiheille tuon ilmiön kanssa, niin mene kokeilumielessä haastamaan vähän jotain helluntaipastoria tämän asian kanssa. Siis kohteliaasti ja asiallisesti, mutta esiintyen asiaa epäilevänä ja/tai siihen uskomattomana ihmisenä.
Paina sitten hänen reaktionsa mieleen ja pohdi ensinnäkin, miten huonosti ne sopivat raamatun tekstiin ja toiseksi, miten lahkohörhöltä hänen reaktionsa todennäköisesti vaikutti.
TykkääTykkää