Glossolalistin ahdistuneisuuden tai muiden henkisten ongelmien sekä kielilläpuhumisen
mahdollisesta yhteydestä on kirjoitettu paljon. Varhaisimmat tutkijat pitivät glossolaliaa
patologisena ilmiönä ja olettivat glossolalistien olevan sisäisten konfliktien vaivaamia
ihmisiä (ks. esim. Holm 1976: 23 – 25; Malony-Lovekin 1985: 62). Samarin (1972:
36) toteaa, että emotionaalinen helpotus on yleisimmin glossolaliaan liitetty funktio,
mutta taustalla on ehkä puhujien oma retorinen tapa kuvailla ilmiötä. Williamsin mukaan voi hyvin olla mahdollista, että glossolalia usein tarjoaa helpotusmekanismin sisäisille jännitteille ja konflikteille, mutta näiden jännitteiden ei tarvitse olla muunlaisia
kuin useimmilla muillakaan ihmisillä, eikä ole todistettu, että sisäisten konfliktien ja
glossolalian välillä olisi mitään korrelaatiota (Williams 1981: 157 – 158).

Tutkimuksissa on kuitenkin tyydytty kerta toisensa jälkeen tarkastelemaan vain sitä,
ovatko glossolalistit muita ihmisiä ahdistuneempia. Ei ole juurikaan paneuduttu siihen,
missä määrin itse glossolaliaanliittyvät seikat aiheuttavat ahdistusta. Useattutkijat ovat
erottaneet uskovan glossolalistiksi tulossa selkeän odotusvaiheen. Myös tähän vaiheeseen mahdollisesti liittyvistä paineista ja ahdistuksesta on kirjoitettu. Sen sijaan ei ole
esitetty, että ne sisäiset vaikeudet, joita glossolalia helpottaa, voivat olla nimenomaan
glossolaliailmiöstä johtuvia. Tämä on tärkeää, kun tarkastellaan glossolalian persoonaa
eheyttävää funktiota. Kielilläpuhumisen tuoma helpotus voi olla helpotusta ahdistukseen, jonka kielilläpuhumisen kaipaaminen (tai joissakin tapauksissa pelkääminen) on
aiheuttanut.

Jos kielilläpuhuminen tulkitaan merkiksi, myöskielilläpuhumattomuus saa merkkiluonteen. Ei ainoastaan toiminta, vaan myös toimimattomuus voi tulla tulkituksi merkkinä
jostakin. Veivon ja Huttusen (1999: 60) sanoin, ”kuinka ikinä toimimmekin, ovat tekomme aina mahdollisia merkkejä, jotka voivattulla tulkituiksi”. Informanttieni kertomuksissa ahdistus näyttää liittyvän nimenomaan kielilläpuhumisen odottamiseen. He
kuvaavat pettymystä, epätoivoa ja huonommuudentunnetta, kun eivät saa kaipaamaansa
kykyä tai kun odotus tuntuu kohtuuttoman pitkältä. Sen sijaan kukaan ei kerro kaivanneensa kykyä vaikeuksien tai ahdistuksen vuoksi.

(47) —— mie ajattelin että tännään on taas yks tämmönen tylsä rukousilta että,
emmie kuitenkaa saa mitääkielilläpuhumisen lahjaa enkä täyty Pyhällä
Hengellä ja näin, sitte kuitenki, mie aloin itkee siinä ja sitte nii tota
(haastattelija: miks sä aloit itkee, osaatko sanoa) en mää muista yhtää mää
vähän luulen et sen takia kun jotaki ajattelin et on niin huono ja plää
plää plää taisilleen niinkö — — (Opas6)

(48) — — määniinkö vähän aattelin jo että, mä en ees mee sinne koska tota
musta tuntu niinkö sillai että emmää kuitenkaan täyty Pyhällä Hengellä
et mä olin käyny niin monta kertaa esillä sen takia — — (Opas 5)

(49) Kyllä mä muistan ainakin sen että, että-etsiihen liitty niinku semmonen,
jonkunlainen kipu niinku siihen odotukseenettä voi kun jo, voi kun jo —
— jos sairastaa niin odottas sitä et voi kun jo sais avun tai paranis niin
samallailla niinku tuohonliitty semmone että, et se täyt- se täyttymys niinku tulis jo, että kyllä siinä varmaan oli monta kertaa myös semmonen
pettymys kun oli odottanu että voi kun tänään jo sais sen ja eikä ollu saanu, et kyllä siihen semmostaki liitty. (Opas 2)

Tätä voi verrata herätyskristillisyyteen kuuluvaan ”ahdistusvaiheen” ja uskoontulon
läheiseen yhteyteen. Herätyskristillisyyden diskurssissa puhutaan synnintunnosta tai
etsikkoajasta, joka usein edeltää kääntymystä ja johon voi liittyä voimakastakin ahdistusta. Jos siis kysytään, ovatko uskoontulijat keskimääräistä ahdistuneempia, vastaus
voi hyvinkin olla myönteinen, ’mutta ahdistus on nimenomaan kääntymysprosessiin liittyvää. Samalla tavalla on mahdollista ajatella, että glossolalistit eivät ole tavallista ahdistuneempia ihmisiä, jotka ahdistuneisuudessaan ajautuvat puhumaan kielillä, vaan
ihmisiä, jotka ovat alkaneet tavoitella — enemmän tai vähemmän määrätietoisesti —
kiehtovalta tuntuvaa kielilläpuhumisen kykyä ja joiden tavoitteluun onliittynyt ahdistusta.

Ylläoleva on sitaattia Terhi Törmälehdon opinnäytetyöstä Pyhää puhetta ja salattuja sanoja. Suomenkielisten uskovien glossolalia. Lihavoinnit ovat omiani. Minusta nuo huomiot ovat nerokkaita. Moni liittää hurmoskielien käyttöön erilaisia positiivisia asioita, mutta mitä jos nämä positiiviset puolet ovatkin todellisuudessa vain sitä, että karismaattisuuden synnyttämät negatiiviset ilmiöt poistuvat?

Siis lyhyesti: helluntailaisuus luo tyhjästä paineen alkaa puhua siansaksaa. Ihmistä ahdistaa, kun hän ei tähän pysty ja ahdistus helpottuu sitten, kun hän oppii puhumaan siansaksaa. Tämä johtaa siihen, että hän kertoo kaikille tutuilleen, miten helpottava kokemus hurmoskielillä puhuminen oli. Hän ei siis koe mitään oikeaa helpotusta, vaan palaa siihen normaalitilaan, joka hänellä oli ennen, kuin kuuli hurmoskielistä ja ahdistui omasta kyvyttömyydestään puhua niitä. Nyt tuttuja alkaa ahdistaa, etteivät he puhu hurmoskielillä. Kun he lopulta ”saavat kielet” itsekin, he kertovat myös asiasta eteenpäin ja ikuinen noidankehä on valmis.

Sitaatissa maninitut lähdeviitteet ovat:

Holm, Nils G. 1976: Tungotal och andedop.Enreligionspsykologisk undersökning av glossolali
hos finlandssvenska pingstvänner. Acta Universitatis Upsaliensis Psychologia
Religionum 5. Uppsala universitet, Uppsala.

Malony, H. Newton — Lovekin, A. Adams 1985: Glossolalia. Behavioral Science
Perspectives on Speaking in Tongues. Oxford University Press, Oxford.

Samarin, William 1972: Tongues of Men and Angels. The Religious Language of
Pentecostalism. The Macmillan Company, New York.

Williams, Cyril G. 1981: Tonguesofthe Spirit. A Study of Pentecostal Glossolalia and
Related Phenomena. University of Wales Press, Aberystwyth.

Veivo, Harri —Huttunen, Tomi 1999: Semiotiikka. Merkeistä mieleen ja kulttuuriin.
Edita, Helsinki.