Home

  • Luther ei tuntunut käsittävän, mitä ’avainten valta’ on

    Jeesus on syntynyt ihmiseksi, elänyt täydellisen elämän ilman syntiä, kuollut virheettömänä ja vanhruskaana uhrina ristillä, kuollut, haudattu, noussut kuolleista ja astunut taivaaseen. Hän lahjoittaa oman vanhurskautensa jokaiselle, joka uskoo Häneen, joten: käänny pois synneistäsi Jumalan puoleen, niin Hänen verensä pesee sinut puhtaaksi!

    Sitten artikkelin toissijaiseen sisältöön, nimittäin siihen, että luterilaisuus on väärässä.

    Minä astun aina hengelliseen yhteisöön kuin vegaani ruokasaliin. ”Tuotahan en syö! Minä en hyväksy tuota ja tuota! Ei käy! Minulla on tämmöinen ismi ja tommoinen ismi ja siksi te olette väärässä!”. Niin nytkin. Olen käynyt luterilaisessa seurakunnassa saatuani porttikiellon Pelastusarmeijan tilaisuuksiin, mutta en ole luterilainen. Ei käy minulle! Minä vaadin saada toitottaa koko maailmalle, että minun ideologiset kasvispyörykkäni ovat parempia kuin heidän veripalttunsa.

    Ehkä tuo vertaus oli vähän huono, mutta niin on Lutherin näkemys avainten vallasta Vähän katekismuksen selityksessäkin. Ongelma on siis siinä, miten tulkitsemme tämän ja vastaavat raamatunpaikat:

     “Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” 

    Luterilainen selitys ei tunnu osaavan tehdä eroa seurakuntakurin ja avainten vallan välille. Avainten valta nähdään yhteisön suorittamana toimenpiteenä ja sanotaan suoraan, että Jeesus on antanut tälläisen vallan omalle kirkolleen maan päällä ja tarkemmin sanoen jokaiselle paikalliselle seurakunnalle. Ehkä luen liikaa rivien välistä, mutta Luther tuntuu ajattelevan, että seurakunta huitoo avaimellaan kuin yhteiskunta miekalla sanoessaan: maallisella hallituksella on miekan valta. Tämä ajallinen valta on pidettävä erillään kirkon hengellisestä vallasta. Tarkoitan tuolla kielikuvalla sitä, että niin kuin yhteiskunnan edustajan on otettava varta vasten miekka kouraan ja huitaistava sillä, on myös seurakunnan papin huitaistava avaimellaan pahantekijää kohtaan ikään kuin hän voisi tälläisellä konkreettisella hengellisellä tempulla poistaa joltain ihmiseltä syntien anteeksiantamuksen. Siis niin, että jos hän pitäisi avaimen huotrassaan ja laiminlöisi avainten vallan käyttämisen tehtävänsä, synnit jäisivät anteeksi annetuiksi tuolle kurjalle pahikselle, vaikka Jumala haluaisi, että hän jää pidätetyksi synteihinsä.

    Avainten valta nähdään Luterin selityksessä konkreettisena ja spesifinä toimenpiteenä, vaikkakin hän välillä takeltelee siinä, kenen se kuuluu lopulta käytännössä suorittaa:

    — ei tämä valta myöskään ole yksin roomalaiskatolisen tai minkään muunkaan oikein virkaan asetetun papiston hallussa; — Sitä ei kuitenkaan ole annettu vain kirkolle yleensä, vaan kullekin paikalliselle seurakunnalle. Missä ikinä joukko kristittyjä on kokoontunut Kristuksen nimeen, siinä on myös kirkko, jolla on jumalallinen oikeus avaintenvaltaan 

    Ylläolevalla sitaatilla tarkoitan sitä, että Luther ei näe avaintenvaltaa ihmisestä riippumattomana Jumalan säätämyksenä siitä, miten asiat tapahtuvat (selitän lopuksi!) vaan toimenpiteenä, jonka tietyt kriteerit täyttävä henkilö 1 suorittaa toimepiteen kohteelle, henkilölle 2. Se rinnastuu jopa ehtoolliseen, joka on tuollainen henkilöiden 1 ja 2 välinen toimitus:

    Sanan valtana se [avainten valta] sisältää vallan saarnata evankeliumia ja toimittaa sakramentteja, ja erityisesti vallan päästää ja pidättää syntejä.

    Pappi vetää liperit kaulaan saarnaa evankeliumia Pertsalle, sitten kastaa Jortsan ja jakaa ehtoollisen Kartsalle. Siihen väliin lounastauko ja sen jälkeen hän menee päästämään Sannan synneistään. Vielä yksi toimitus – pappi käy sitomassa Hannan hänen synteihinsä – ja sitten on päivä pulkassa. Niinkö?

    Luther puhuu tälläisestä ritualistisesta avaintenvallasta hyvin konkreettisella tavalla:

    — synninpäästöllä eli syntien anteeksiantamisella taivas avataan (päästöavain), kun taas syntien pidättämisellä eli syntiin sitomisella taivas suljetaan (sideavain).

    Ihminen ei voi suorittaa mitään sellaista synninpäästön toimenpidettä, jolla taivas aukeaisi jollekin toiselle ihmiselle. Yksin Jumala suvereenilla armovalinnallaan pelastaa ihmisen ja sen Hän tekee täysin tälläisistä korkeakirkollisista poppakonsteista välittämättä. Myöskään mikään sideavain kädssä kekkulointi ei sulje ketään synteihinsä. Todennäköisesti moni tähän oppiin uskova päätyy sellaiseen paradoksimalliin, jossa esitetään yhtä aikaa, että tuollainen konkreettisen toimenpiteen kanavoima valta on olemassa, mutta kuitenkin heti perään kieltää, että se oikeasti ketään pelastaa tai kadottaa. Tämä on mysteeri, voisi luterilainen sanoa.

    Voisin joskus opettaa luterilaiselle, ettei saa varastaa ja heti perään napata hänen lompakkonsa ja juosta. Kiinni jäätyäni perustelisin sanomalla, ettei tässä ole mitään ristiriitaa vaan kyse on mysteeristä. Mutta sitä ennen jatketaan vielä lisää Vähän katekismuksen selitystä. Siinä kysytään ”Keiden synnit on päästettävä, keiden taas pidätettävä?”, ikäänkuin tuo olisi kysymys, jota joku voisi joutua pohtimaan. Hmm, pitäisiköhän minun nyt toimia näin vai noin, pitäisikö minun pidättää tuolta ihmiseltä synninpäästö, hmm hmm... Tähän myös vastataan, ihan kuin ihminen voisi tosiaan tälläisen kyllä tai ei -toimenpiteen suorittaa ja päättää siten toisen ihmisen iankaikkisen elämän tai kuoleman:

    Katuvien syntisten, nimittäin niiden, joita heidän syntinsä vaivaavat ja jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen, synnit on päästettävä; katumattomien synnit on pidätettävä niin pitkäksi aikaa kuin he pysyvät niiden suhteen välinpitämättöminä tai uhmamielisinä.

    Ai että pappi pidättää jollekin Kallelle hänen syntinsä kun hän ei niitä tarpeeksi kadu. Kalle menee pois sitten synteineen ja elelee kotonaan uhmamielisenä, kunnes eräänä päivänä synti alkaa painamaan häntä. Välinpitämättömyys poistuu ja tilalle tulee synnintunto. Nyt pappilaan ja äkkiä, hän huutaa vaimolleen ja he lähtevät huristelemaan keskustaa kohti, jotta pappi voisi päästää Kallen synneistään. He eivät kuitenkaan pääse perille koska ajavat nokkakolarin tukkirekan kanssa ja kuolevat kumpikin.

    Paska homma, Kalle hyvä. Et saanut synninpäästöä joten joudut kadotukseen. Vaimosi kyllä pelastuu, koska hänelle pappi ei ollut pidättänyt hänen syntejään. Hän oli kyllä yhtä syntinen kuin miehensäkin, mutta se ei ollut vaan tullut koskaan puheeksi papin kanssa, niin sideavainta ei oltu tajuttu käyttää.

    Emme me nyt noin usko, voisi luterilainen tuohon sanoa ja siihen vastaan: NIMENOMAAN! Siinähän se ongelman ydin nimenomaan on, että teidän oppinne opettaa yhtä ja te kuitenkin uskotte jotain täysin toista. Luopukaa siitä opista, jos kerran ette usko sitä!

    En minä jaksa tuota Vähän katekismuksen selitystä tässä pidemmin käydä läpi, vaikka siihen liittyy muitakin ongelmia. Eiköhän pointti tullut jo selväksi, lue itse koko teksti jos asia vielä kiinnostaa. Pane myös merkille se Vartiotorni -tyylinen irtojakeiden käyttö. Harva noista irtojakeista nyt mitenkään liittyy siihen asiaan, mitä niillä koitetaan perustella.

    Parempi näkemys

    Mutta mikä on sitten se oppi avainten vallasta, joka käy minulle? ”Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.” Mitä tämä tarkoittaa?

    Ei ole mitään sitomisavaimia ja avaamisavaimia ja semmoisia ja tämmöisiä avaimia. On yksi avain: evankeliumi. Sitä julistetaan ihan kaikille, mutta kaikki eivät kuitenkaan usko. Ei siis ole kysymys siitä, että joku ihminen päättää, sitooko hän vai vapauttaako hän toisen ihmisen. Ihminen vain julistaa ja Jumala sitten aiheuttaa julistuksen kuulijoissa kahdenlaisia reaktioita. Ihmisellä on vain yksi toimintamalli (julistus), mutta reaktioita on kaksi, synnistä vapautuminen ja siihen lukkiutuminen eli paatuminen. Asia voidaan tiivistää kolmeen riviin:

    Julista eli käytä Avainta. Siitä seuraa:

    1. Pelastukseen valitut uskovat sen ja saavat synninpäästön Jumalalta.
    2. Kadotukseen valitut eivät usko sitä ja Jumala sitoo heidät synteihinsä

    Eikö ole lyhyttä ja yksinkertaista? Irtojakeita välttääksemme lue Roomalaiskirjeen luvut 10-11, joissa Paavali kertoo miten evankeliumia julistetaan kaikille, joista sitten Jumalan valinnan perusteella nousee kaksi eri ryhmää: ne jotka uskovat ja ne, jotka eivät.

    Jeesus antoi Pietarille taivasten valtakunnan avaimet:

    Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa.”

    Evankeliumissa on avaimet taivasten valtakuntaan. Se sitoo kuulijansa synteihinsä tai päästää hänet niistä ja tämä tapahtuu ilman, että meidän pitää mistään mitään tietää. Ei sinun tarvi tietää, ”kuuluuko” vastapuolen tulla olemaan synteihinsä sidottu vai niistä päästetty. Senkus väännät avainta vaan, Jumala aiheuttaa sitten jokaiselle ihmiselle sen, minkä on hänen osakseen säätänyt.

    Minä en tiedä, luitko tämän artikkelin pelastuksesi vai tuomioksesi, minä vain aloitan ja lopetan sen avainta vääntämällä:

    Jeesus on syntynyt ihmiseksi, elänyt täydellisen elämän ilman syntiä, kuollut virheettömänä ja vanhruskaana uhrina ristillä, kuollut, haudattu, noussut kuolleista ja astunut taivaaseen. Hän lahjoittaa oman vanhurskautensa jokaiselle, joka uskoo Häneen, joten: käänny pois synneistäsi Jumalan puoleen, niin Hänen verensä pesee sinut puhtaaksi!



  • Kari Enqvist näkee yhteisöllisyyden mekanismina, joka ylläpitää epätosia uskomuksia

    Samanmielisten joukossa häiritsevät ajatukset vaimenevat. Siksi yhteisöllisyys on kaiken uskonnollisuuden elinehto. Seurakunta on vahvistin, joka pitää yllä uskonnon pohjavirettä ja estää epäilyn orastamista kuiskuttamalla: minäkin uskon, siksi sinunkin on sallittua uskoa.

    Kirjassaan Uskomaton matka uskovien maailmaan ateisti Kari Enqvist heitti sitten tuollaisen jutun. Se on sivulla 80, jos kiinnostaa vilkaista kontekstia tarkemmin kuitenkaan koko kirjaa lukematta. Hän kohdistaa tuon väitteen erityisesti Katoliseen kirkkoon, mutta uskontoon yleensäkin ja se lienee myös yleistys, eli niin hän kuin lukijakin ymmärtänee, että sääntöön on poikkeuksia.

    Uskonto on Enqvistin mielestä epätotta, joten tuosta sitaatista voimme muotoilla tälläisen parafraasin: samanmielinen yhteisöllisyys on mekanismi, joka pitää yllä epätosia uskomuksia. Mielestäni tämä on erittäin kiinnostava ajatus siksi, että se on totta.

    Ennen kuin pelästyt, pysähdy. Tiedät kyllä, että epätosia uskomuksia on olemassa, eikö vain? Ja kun kerran niitä on olemassa, on oltava myös jotain syitä, jotka synnyttävät ja ylläpitävät näitä uskomuksia, eikö vain? Olet tästä samaa mieltä ja huomaat, ettei tämä ei ole argumentti sinua tai kristinuskoa vastaan vaan epätosia uskomuksia vastaan. Todet uskomukset ovat tästä huolimatta tosia, piti niitä sitten yllä sama mekanismi tai mikä muu asia tahansa. Voit huoletta jatkaa lukemista, jos uskomuksesi ovat tosia.

    Jehovantodistajat ja karismaattisuus ovat hyviä esimerkkejä suljetuista yhteisöistä. En ole koskaan itse kuulunut jehovantodistajiin, joten heidän ei tarvitse karttaa minua, mutta niin vahvasti heidän uskontonsa vaatii elämään samanmielisten kuplassa, että osa heistä jättäisi lukemisen kesken, jos en tuota erikseen kertoisi kun otan heidän uskontonsa puheeksi. Osa toisaalta voi jättää lukemisen kesken siksi, että heihin on iskostettu vahva vainoharhaisuus ex-jäseniä eli luopioita kohtaan. He saattavat epäillä, että olen ex-jäsen, joka valehtelee ettei olisi ex-jäsen, jotta saisi ihmiset lukemaan pidemmälle ja näin saisi myrkytettyä heidän mielensä luopiovalheillaan.


    Käytännön esimerkki tuosta kuplan suojelusta tapahtui kerran erään jehovantodistajan kanssa niitä näitä rupatellessamme. Linkitin hänelle videon, jossa näytetään pätkä jehovantodistajien materiaalista, jossa todistajia valmennetaan toimimaan heidän uskontonsa vaatimalla tavalla jatko-opintoihin hakiessa. Ei mikään kauhean synkkä aihe eikä videolla ole edes mitään varsinaista muokkausta tai lisäystä tai kommentaaria tai mitään – sen Youtubeen laittanut mies nyt vaan sattuu olemaan luopio, joten tämä jehovantodistaja ei suostunut katsomaan videota. Hyvä esimerkki hysteerisestä pelosta oman kuplan rikkoutumista kohtaan, kuten myös se, että osa todistajista varmaan lopettaisi tämän artikkelin lukemisen tähän, koska linkitin luopion kanavalle. Ehkä Niilossakin on nyt sitä luopiomyrkkyä

    Tuo luopiofobia tuntuu ulkopuolisen silmään hysteeriseltä ja juuri siinä astuukin esiin Enqvistin näkemys yhteisön tärkeydestä. Samanmielisten joukossa häiritsevät ajatukset vaimenevat. Koko muu maailma saa pitää informaatiokontrollia arveluttavana manipulointikeinona, mutta jos oma yhteisö pitää sitä hyveenä, yksilöä on vaikea saada näkemään siinä mitään ongelmaa. Toisin kuin hellareilla, todistajilla uskonnon oppi myös pyrkii aktiivisesti luomaan sellaista suljettua yhteisöä, jossa samanmielinen seura on ainoa seura. Synttärit? Kielletty. Joulu? Kielletty. Armeija? Kielletty. Korkeakoulut? Kielletty. Oli se sitten näiden kieltojen alkuperäinen tarkoitus tai ei, ne kuitenkin tulevat eristäneeksi yksilön sellaisista jutuista, jotka saattaisivat ryhmäyttää hänet omaan ikäluokkaan lapsena ja nuorena (=synttärijuhlat, armeija, korkeakoulut) tai toisin uskoviin sukulaisiin (=joulun vietto). Nykyään tupakointi on niin harvinaista, että tämä kuulostaa jo hassulta, mutta vielä 2000 luvun alussa myös todistajien tupakointikielto on varmaan ollut sosiaalisesti poissulkevaa. Kun kaikki työkaverit menivät röökille, piti itse jäädä sisälle näyttämään siltä yksinäiseltä hölmöltä uskovaiselta. Heipä hei vaan sillekin eri tavalla ajattelevien mikroyhteisölle sitten. Epätodet uskomukset pysyvät helpommin yllä, kun (oikeasti läheiseen) tuttavapiiriin kuuluu lähinnä samoin uskovia.

    Tämä yhteisö myös rankaisee vääristä mielipiteistä erottamalla yhteydestään. Raamattu vaatii käsittääkseni karttamaan nykyisiä seurakuntalaisia, jos he tekevät tiettyjä pahoja asioita. Tämä ei ole kuplan rakentamista siten kuin jehovantodistajien oppi, jossa entisiä jäseniä kartetaan. Ja karttamisen/erottamisen syynä heillä saattaa olla väärä mielipide, eikä niinkään konkreettisesti väärät teot. Samanmielisten kuplan ylläpitoa se on, ei mitään muuta. Tai no ehkä vähän kostamista, mutta kuitenkin: ilman tätä samanmielistä yhteisöä koko Jehovantodistajien uskonto lakkaisi olemsta olemassa viimeistään muutaman vuosikymmenen kuluessa, koska jäsenet tajuaisivat sen moderniksi ja juurettomaksi kultiksi, jonka oppi on jatkuvasti muuttuvaa ja melkoisen ristiriitaista. Nyt kuitenkin homma jatkuu, sillä jehovantodistajuutta totena ja hyvänä pitävässä yhteisössä on helppoa ja mukavaa olla jehovantodistaja. Mitä jehovantodistajampi olet, sitä kovempana jätkänä kaverisi pitävät sinua, jopa niin pitkälle että uskon hiipuessa jotkut päättävät jatkaa näytellen, että saisivat pysyä mukana piireissä. Ja se on ihan ymmärrettävää, koska heillä ei ole mitään muitakaan piirejä, kun suhteet ulkopuolisiin ovat aikaisemmin menneet poikki kultin antisosiaalisten käytäntöjen takia.

    Karismaattinen ”kristillisyys” on myös suljettu yhteisö tai lahko, sillä se tulee myös eristäneeksi jäsenensä samanmielisten yhteisöön. Tämä liike ei tosin ole samanlainen monoliitti kuin jehovantodistajien uskonto, joten sitä ei voi käsitellä kuin karkeasti yleistäen. Siinä missä ihmiset yleensä puhuvat säästä, sessationistit puhuvat Jorma Pihkalasta, joka on karismaatikko, mutta kiertelee kuitenkin ei-karismaattisissa seurakunnissa puhumassa. Hänen karsimaattisuutensa pysyy siis ilmeisesti yllä erimielisten kanssa pidetystä yhteydestä huolimatta. Tälläinen on karismaattisen spektrin yksi pää.

    Toisessa päässä tätä spektriä taas olisi hellari, joka ei ole koskaan nähnytkään ihmistä, joka ei usko heidän hurmosilmiöihinsä, mutta on silti kristitty. Tämä eläisi kuplassa, jossa uskovat ihmiset ovat kaikki shibidibuu-ukkoja ja hurmosilmiöt kyseenalaistettaisiin vain kristinuskoon uskomattomien toimesta. Tälläinen olin jossain määrin itsekin joskus. Tuossa on siis erityisesti se ongelma, että kun hurmoskritiikki tulee ainoastaan kristinuskon ulkopuolelta, karismaatikko tulkitsee sen mielessään kristinuskon kritiikiksi. Karismaatikon mieli sanoo:

    Tuo pitää hurmoskieliä tyhmänä ja niin sanoessaan vastustaa kristinuskoa.

    Tuo ei usko ihmeparantumisiin, joten hän kyseenelaistaa Jumalan parantavan voiman

    Tuo pilkkaa näkyjäni koska ei usko Jumalaan, jolta ne sain

    Epätodet uskomukset kuten hurmoskielet, ihmeparantumiset ja näyt on helpompi uskoa, kun oma yhteisö uskoo niihin poikkeuksetta. Ulkoa tuleva kritiikki vahvistaa me vastaan muut -ilmiötä joka pitää yllä samanmielisten ryhmää, jossa kaikki yhdessä uskovat johonkin, mikä ei ole totta. Mutta miksi kritiikki sitten tulee vain ulkopuolelta? Miksi karismaattisuuden kirjon tällä reunalla olevat ihmiset elävät samanmielisten yhteisössä eivätkä altistu kristinuskon sisältä tulevalle hurmoskriittisyydelle?

    Vastaus tähän kysymykseen kuulostaa kiusanteolta, mutta ei ole. Minun on ihan oikeasti pakko huomauttaa, että se mitä seuraavaksi sanon, ei ole nälvimistä vaan olen ihan tosissani. Ajattele asiaa ennen kuin tuomitset minut häiriköksi. Ikävistä asioista nyt vaan on joskus mahdotonta puhua muuten kuin ikävästi.

    Noniin, nyt se tulee sitten: karismaattiset ilmiöt ovat ahdistavia, kummallisia, häiriintyineitä ja typeriä, katso vaikka itse. Kenelle tahansa liikkeen ulkopuoliselle on selvää, että ilmiöt feikataan. Kukaan ei koskaan oikeasti parane mistään taudista. Kaikki ymmärtävät, että hurmoskielillä puhuja keksii ne typerät sanat itse päästänsä. Kaikki ymmärtävät, että niinsanotut tiedon sanat on niin ääliömäinen taikatemppu, ettei se menisi ikinä läpi sekulaariin yleisöön. Jokainen kyllä hoksaa, että ne näyt ovat vain ihmisten mielikuvia, joita jokainen varmasti saa silmät sulkiessaan, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Kaikki tajuavat, että kun pastori ”kuulee Jumalan äänen”, ne ovat vain hänen ajatuksiaan. Nämä ilmiöt ovat niin hillittömän noloja, etteivät mitkään sanat pysty sitä kuvaamaan – enkä vielä edes maininnut lattialla kouristelua, sihinää, eläinääniä, naurunremakoita ja niin edespäin. Shigidigi gugu gugu!

    Yllämainitut ongelmat saavat normaalit kristityt lähtemään itse pois karismaattisista yhteisöistä. Kuulostaa niin yksinkertaiselta, että tuntuu tyhmältä edes sanoa sitä, mutta… no niin no, sitähän se on. Tässä ei ole mitään sen kummepaa salaliittoa takana, karismaattisuus vain on niin tyhmää että ei-karismaattiset jättävät nuo yhteisöt vapaaehtoisesti ja jäljelle jää se samanmielisten kupla, jossa soraäänten vaiettua voidaan tuudittautua uskomaan epätoteen shibidibuuhun.

    Yllämainittu on vain yksi kärjistetty esimerkki karismaattisuudesta, joka, toisin kuin vaikkapa sukupuoli, on moninainen kirjo. Toivon, että saitte kuitenkin kiinni ajatuksesta, että karismaattisuudessa on mekanismejä, jotka monesti tekevät siitä hengellisesti sisäsiittoisen kuplan. Tätä demonstroidessani myös varmaan suututin monia karismaatikkoja, jotka sanovat nyt: Tuo on sitä äärikarismaattisuutta! Nuo ovat ylilyöntejä! Siinä on menty liian pitkälle! Meidän jumalamme ei aiheuta tuollaisia hulluja ilmiötä vaan vain lievempiä versioita samoista hulluista ilmiöistä! Meidän jumalamme aiheuttaa vain laimennettuja versioita noista jutuista joten meidän uskontomme on oikea ja noiden äärikarismaatikkojen on väärä! Jos sinulle kävi näin, pysähdy ajattelemaan, onko tuo nyt ihan loppuun asti toimiva näkemys…

    Entäs sitten minä? Yleensä minulla on tapana tuomita itseni aina samoista asioista kuin muutkin, mutta tällä kertaa en niin tee. Toistetaan nyt vielä se aluksi lukemamme Enqvistin lausahdus – koskeeko se minua?


    Samanmielisten joukossa häiritsevät ajatukset vaimenevat. Siksi yhteisöllisyys on kaiken uskonnollisuuden elinehto. Seurakunta on vahvistin, joka pitää yllä uskonnon pohjavirettä ja estää epäilyn orastamista kuiskuttamalla: minäkin uskon, siksi sinunkin on sallittua uskoa.

    Vanhempani kuuluvat uskontoon 1 ja 2. Minä loikkasin teininä uskontoon 3 ilman mitään järkevää syytä. Tipuin siitä pois jonkinsortin uskonnottomaan välitilaan, joka pikku hiljaa kehittyi uskonnolliseksi välitilaksi. Myöhemmin uskonnon 4 edustaja kuuli minun arvostavan uskonnon 5 pastoreita, jotka joutuivat vakaumuksensa takia putkaan ja ihmetteli, miksi voin kehua heitä ilman, että olen perehtynyt heidän uskontoonsa. No, minähän perehdyin ja miten kävikään – se oli vakuuttavin uskonto, johon olin törmännyt. Uskoin nyt siihen.

    Uskontoon 5 pari vuotta perehdyttyäni joudun toteamaan, että uskon enemmin yhteen sen alalajiin, uskontoon 6. Ison osan tästä ajasta kävin muuten erään ihan tämän listan ulkopuolisen uskonnon tilaisuuksissa käännyttääkseni ihmisiä pois uskonnosta Kolme, joka oli vallannut tuon liikkeen paikallistasolla, ei tosin uskonto Kolme itse vaan yksi sen radikaaleimmista alalahkoista… No, eniten arvostamani uskontojen, Vitosen ja Kutosen seurakuntia ei kuitenkaan ole lähimaillakaan, joten käyn uskonnon 7 tilaisuuksissa samalla kun tapaan viikottain uskonnon Neljä seurakunnan vanhimmistoa ja seuraan läheisesti Kolmosta.

    En ole koskaan, ikinä, milloinkaan tavannut ketään uskontojen 5-6 edustajaa muuten kuin etänä. Siis niitä itseni kanssa samanmielisiä.

    Uskonnon Seitsemän (jonka tilaisuuksissa käyn nyt) kanssa minulla on merkittäviä erimielisyyksiä. Yhden papin kotona kävin joskus niistä juttelemassa. Toinen kävi meillä ja poikani luuli että riitelemme vihaisina, kun keskustelu oli niin kiivasta. Joistain asioista olemme samaa mieltä, monista merkittävistä emme ole.

    Ei sinun välttämättä ollut tarkoituskaan pysyä kärryillä tuosta, se on sen verran sekava soppa. Mutta mihinkään samanmielisten yhteisöön en ole kuulunut kuin lyhyesti teininä uskonnossa 3. Mutta nyt en ole enää samanmielinen teini-ikäisen itseni kanssa, joten tämänhetkistä uskoani tuo kokemus ei tue mitenkään. Minun uskoni ei vaan ole syntynyt tai pysynyt yllä siten, että olisin laiskan autuaasti tuudittautunut samanmielisten kuplaan.

    Ja ai niin, iso osa seurakunnan ulkopuolisesta lähipiiristäni suhtautuu nykyiseen uskontooni hyvin negatiivisesti. Se siitäkin samanmielisyydestä.

    Entäs sitten ateistit, mikä pitää heidän uskomuksiaan yllä? Ateismiahan tämä artikkeli käsittelee, joskin on myönnettävä että taitavasti olen sen onnistunut kätkemään uskonnosta puhumisen alle.

    Kari Enqvistiä en tunne kuin tuon yhden kirjan perusteella, joten häneen en osaa ottaa kantaa, mutta keskivertoateisti 2000 -luvun Suomessa syntyy sekulaariin valtioon, ateistiseen perheeseen ja seurakuntayhteyden ulkopuolelle. Hän käy koulun, jossa kaverit ovat jumalattomia ja opetus jumaluskoista riisuttua, lukuunottamatta uskonnonopetusta, joka opettaa vähän-sinnepäin-höpöhöpöversiota joka uskonnosta, johon ottaa kantaa. Ja senkin keskivertoateistimme korvaa elämänkatsomustiedolla!

    Kasvettuaan hän menee baariin jossa Jumalaan uskomaton ihminen myy hänelle jumalattoman kallista viinaa jota juotuaan hän panee jotakuta, joka ei usko Jumalaan. Nainen tulee raskaaksi, mutta lääkäri, joka ei usko Jumalaan, tappaa lapsen, että miehelle jäisi enemmän aikaa pelata pingistä ihmisten kanssa, jotka eivät usko Jumalaan. Tähän onkin hyvin varaa, kun käy töissä työpaikalla, jossa uskonnosta ei saa keskustella…

    Kuulin hei vähän juttua että samanmielisten yhteisö pitää yllä epätosia mielipiteitä…

  • Ateisti Kari Enqvist kertoo, ettei mikään todiste voisi vakuuttaa häntä Jumalan olemassaolosta

    Joku äijä netissä pyysi lukemaan Kari Enqvistin kirjan Uskomaton matka uskovien maailmaan, joten mikäs siinä sitten. Salon pääkirjastossa tätä varten käydessäni minulle tosin kerkesi jo tulemaan paha mieli, sillä kirjastossa liputettiin kristinuskon vastaisilla seksikapinalipuilla. Se ei tuntunut minusta turvalliselta tilalta.

    Turvallisuuden tunne kuitenkin palasi kun pääsin kotiin ja sain kirjan auki. Samanlaista mukaviisasta ideologista pötköä kuin Richard Dawkinsin Jumalharha, jonka lukeminen oli aikoinaan yksi merkittävä rohkaisun potku ideologiselle perseelleni. Uskalsin alkaa julkaisemaan omia ajatuksiani netissä nähtyäni, miten jopa Jumalharhan kaltainen ei ihan loppuun asti ajateltu höttökin kävi kaupaksi. Sitä – niinkuin Enqvistiäkin – on turvallisen tuntuista lukea, koska se ei haasta minun ajatteluani kovinkaan syvällisellä tavalla, mutta on kuitenkin kiinnostavaa, viihdyttävää ja ajattelua kutkuttavaa.

    Ennen kuin päästään asiaan, täytyy myös ottaa huomioon kirjan asetelman ongelma: uskonnollisuus vs uskonnottomuus. Haluan jyrkästi irtisanoutua kaikesta uskonnon puolustamisesta heti tässä alussa. Lähes jokainen uskonto on epätotta ja lähes kaikki syyt uskoa uskontoon ovat vääriä. Vain kristinusko on totta ja siihenkin voidaan uskoa vääristä syistä. Liian usein debatoidaan lähtökohdasta teismi vs ateismi ja se on asetelma jossa kristitty joutuu puolustamaan kaikkea saatanapalvonnasta islamiin. Se on tilanne, jossa ateisti automaattisesti voittaa.

    Enqvist kertoo käyneensä Tapio Puolimatkan kanssa jonkinsortin keskustelua siitä, mikä saisi Puolimatkan hylkäämään vakaumuksensa. Ensin Puolimatka ei ole osannut vastata tähän ollenkaan ja myöhemmin hän on sitten jotain vastauksia antanut kuitenkin. Mikäs siinä, kysymys on yhtä vaikea kuin mielenkiintoinen. Kerroin tämän siksi, että kysymys on tosiaan sekä vaikea että mielenkiintoinen niin kristitylle kuin ateistillekin, eli ei ole tarkoitus mollata Enqvistiä hänen vastauksestaan tähän samaan kysymykseen. Mikä saisi Kari Enqvistin hylkäämään ateistisen vakaumuksensa? Vastaus kirjassa sivulla 120:

    Yritän nyt sanoa sen niin yksinkertaisesti kuin kykenen: ei ole mitään, mikä voisi osoittaa uskonnottoman vakaumukseni epätodeksi, sillä se ei perustu tieteelliseen todistusaineistoon.
    Ei myöskään ole todistusaineistoa, joka saisi minut uskomaan, että Jumala on olemassa. Uskonasioissa en ole evidentialisti.

    Uskonnottomuus on sisäinen tunne, joka on empiirisen koeteltavuuden tavoittamattomissa. Se ei ole tieteellisessä mielessä totta eikä epätotta. Se on pelkkä mielipide.

    Onkohan se juurikin itse suuri Richard Dawkins, joka on jossain haastattelussa sanonut, että vaikka Jumala tekisi sen-ja-sen ihmeen hänen nähtensä, hän ei uskoisi sitä yliluonnolliseksi vaan vetoaisi järkensä menettämiseen ja hallusinointiin. En kyllä löytänyt tuota klippiä enää Youtubesta, joten en ole varma, mutta noinhan siinä varmasti kävisi. Mutta ettäkö mikään ei voisi osoittaa hänen uskonnotonta maailmankuvaansa vääräksi? Mitä se käytännössä voisi tarkoittaa:

    Jos Jumala antaisi Kari Enqvistin sydämeen hennon, kuiskaavan tunteen, joka sanoo: helluntaiseurakunnan jeesus täs moro, Enqvist toteaisi: en usko.

    Jos Jumala antaisi Enqvistille kyvyn saada tuli lyömään taivaasta pyydettäessä, hän vetoiaisi hulluksi tulemiseen tai ihan vaan toteaisi sen kummemmin perustelematta: en usko.

    Jos Jumala ei ottaisi huomioon, että Ilmestyskirjan kerronta on symbolista apokalyptiikkaa ja todella laskisi taivaasta noin 2300 kilometriä leveän, korkean ja syvän temppelittömän kuution, joka on tehty kullasta ja jalokivistä ja jossa on kaksitoista helmiporttia ja alkaisi hallitsemaan maailmaa siinä asuen, Kari Enqvist toteaisi: en usko. Jos kaikki maailman tiedemiehet lähetettäisiin tutkimaan tätä kuutiota ja näiden tutkimus esiteltäisiin Enqvistille, hän sanoisi: en usko, uskonnottomuuteni ei perustu tieteelliseen todistusaineistoon.

    Iso osa lukijoista varmaan ei voi vastustaa ajatusta: kylläpä on tyhmä äijä! Tässä ajatuksessa on kaikkein karuinta se, että se on totta. Noin ajatteleva ihminen on todella tyhmä. Älä kuitenkaan Enqvistin puolesta loukkaannu, vaan itsesi, koska sinä olet itse se tyhmä äijä, joka ei ole tullut uskoon siksi, että sinulle todistetaan Jumalan olemassaolo, vaan siksi, että Jumala on ennen maailman luomista valinnut sinut pelastukseen ja nyt ajassa uudestisynnyttänyt sinut Henkensä kautta. Muuten sinäkään et uskoisi! Todisteita kyllä on, mutta sinä olet joko tyhmä tai sitten vaan niin paha, että kiellät Jumalan todisteita huolimatta. Vika ei ole todisteissa, vaan sinussa.
    Meillä on luonnostamme hirveä hinku lukea roomalaskirjettä jotakuinkin näin:

    Ei ole ketään vanhurskasta, tai no mitä nyt mää ehkä jossain mieles, ei ainoatakaan

    Ei ketään ymmärtäväistä, muutaku minä,

    ei ketään, joka etsii Jumalaa, ellei kaltaisiani sitten lasketa.

    Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvott… voi perse ei tää sovi mun teologiaan, luetaan jotain muuta

    Mutku ei. Me emme ole vanhurskaita, ei kukaan meistä. Olemme luonnostamme Enqvistin kanssaidiootteja, jotka kieltävät Jumalan kaikesta todistusaineistosta huolimatta. Ei ole ketään ymmärtäväistä, ei niissä, jotka ovat saaneet laajat todisteet Jumalasta eikä niissä, jotka ovat saaneet vähemmän todisteita – kaikki luonnostaan kieltävät Jumalan. Kukaan ei etsi Jumalaa, ei silti vaikka tulee joku sinä ja väittää etsineensä ja löytäneensä – ei, et sinä mitään etsinyt vaan Jumala pelasti sinut lupaa kysymättä etkä vain ymmärrä sitä itse. Todisteet olivat kyllä saatavilla niin yleisessä kuin erityisessäkin ilmoituksessa, mutta et etsinyt vaan elelit Enqvistin kanssaidioottina, kieltäen Jumalan kaikista todisteista huolimatta. Niin minäkin kunnes sain pyytämättä armon!

    Jokainen ihminen on luonnostaan Kari Enqvist. Enqvistin rehellisyys tosin on lähestulkoon luonnotonta, kun hän pystyy myöntämään suoraan, ettei mikään todiste saisi häntä uskomaan. Siinä suhteessa hän on tuhat kertaa jalompi kuin moni meistä muista, jotka olemme keksineet milloin mitäkin huonoja tekosyitä ensin sille, että elämme jumalattomina ja myöhemmin väittäneet itse ansainneemme armon milloin milläkin mentaaliakrobatialla ja sydämen palolla. Rikoin jokaista Jumalan käskyä tuhannesti, mutta sain kuin sainkin aivoni psyykattua kokemaan Jumalan olemassaolon tunnetta, nyt varmaan taivaspaikka aukeaa! Nyt olen uskossa! Tälläisten typeryyksien sijaan Enqvist vain suoraan sanoo, miten asiat ovat.

    Muista myös, mitä tapahtui kun Jumala todisti olemassaolonsa vahvasti: Hänet naulattiin ristiille. Ihan oikeasti, mikä voi olla vahvempi todistus kuin Jumala ihmisenä keskuudessamme parantamassa tauteja, käskyttämässä demoneja, hallitsemassa säätä, kävelemässä veden päällä? Eiväthän kadotukseen valitut silloinkaan uskoneet. Myöskään pelastukseen valitut eivät omasta voimastaan uskoneet – usko ei nimittäin johtunut valittujen näkemistä todisteista vaan siitä, että Jumala antoi heille uskon lahjaksi.

    Minä en tiedä, mikä voisi olla Jeesuksen tekemiä ihmeitä suurempi todistus. Se on minulle mysteeri, mutta tämänkin mysteerin raamattu paljastaa: todistuksista suurin oli Jeesuksen herääminen kuolleista. Edes tämä todiste ei kelvannut lihallisille ihmisille, vaan he keksivät sanoa, että opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin. He olivat idiootteja.

    Enqvist on siis tässä asiassa kristillisen soteriologian eli pelastusopin ja lisäksi henkikasteopin ytimessä ja antaa siitä totuudenmukaisen kuvan. Ehkä hän ei tiedä sitä itse, mutta onpahan silti. Lisäksi on tietyssä mielessä totta myös se, mitä hän tuon sitaatin lopussa sanoi, eli tämä:

    Uskonnottomuus on sisäinen tunne, joka on empiirisen koeteltavuuden tavoittamattomissa. Se ei ole tieteellisessä mielessä totta eikä epätotta. Se on pelkkä mielipide.

    Uskonnollisuudenkin hän kokee sisäisenä tunteena. Onhan se mielipide, mutta mutta.. Mutta. Mutta puhutaan sitten uskosta tai sen puutteesta, on aika villiä sanoa, että kumpikaan näistä olisi mielipide, joka ei ole totta tai epätotta. Kyllä minusta ainakin löytyy rohkeutta sanoa, että jos Jumalaa ei olekaan olemassa, silloin mielipiteeni on epätotta. Silloin olen väärässä ja mielipiteeni on väärä.

    Uskomus ei synnytä uskomuksen kohdetta. Usko ei synnytä Jumalaa. Jos Jumala on olemassa, epäuskoinen on väärässä, niin kuin jokainen vääräuskoinenkin. Jos Jumalaa ei ole olemassa, kaikki uskonnolliset ihmiset ovat väärässä. Onko kahvi hyvää on sellainen asia, johon kohdistuva mielipide ei voi olla oikea tai väärä. Onko kahvia (tai Jumalaa) olemassa on taas asia, josta mielipide voi olla oikea tai väärä, eikä mitään muuta.

    Minun vessani on jo tukossa, kun vedin siitä karismaattisuuden. Jos sinun vessasi vielä vetää, pyydän sen verran apua että vetäisit siitä alas tuollaisen moraalirelativistisen höpöhöpön, joka väittää että Jumalan olemassaolo on pelkkä mielipide ja kaikilla saa olla omansa eikä kukaan ole oikeassa tai väärässä vaan kaikilla voi olla jeejeekivaa yhdessä. Se ei ole totta. Se on väärä mielipide.



  • Maalauksia ja kissanpaskaa

    Kun vapaa parkkipaikka vihdoin tuli vastaan, ensimmäinen mieleeni tullut ajatus oli, että siinä on pakko olla jotain vikaa. Se ei ole kelvannut kenellekään, siinä on varmaan jotain vikaa. Ehdin kuitenkin kerätä järkeni rippeet ennen kuin oli liian myöhäistä ja sain kuin sainkin sen viimeisen ilmaisen ruudun.

    Tallustelin hitaasti kohti toimistoa, sillä tapaamiseen oli vielä kolmisen varttia aikaa. Hitaus kannatti muutenkin, koska näin tärkeään tilaisuuteen en ollut kehdannut laittaa niitä kenkiä, joissa on hyvä kävellä, sillä ne olivat jo hyvistä liimailuyrityksistä huolimatta reikiintyneet niin, että sen huomaa jo kauas. Ehei, olin vetäissyt jalkaani ne siistimmät kengät, joissa on niin huono kävellä, että jalat kipeytyvät jo yhdestä kauppareissusta.

    Perille päästyäni päätin vielä kävellä talon ympäri, koska aikaa oli tuhlattavaksi. Juoponkusisen kaupunkilaisnurkan takaa näkyviin ilmestyi Turun Tuomiokirkko. Kaikessa majesteettisuudessaan ja symbolisessa, miksei historiallisessakin merkittävyydessään sen näkeminen sopi tälläiseen hetkeen, vaikkakaan en oikeastaan tiennyt yhtään, miksi. Jatkoin talon kiertämistä mielessäni rukoillen. En tosin tiennyt mitä minun olisi pitänyt rukoilla ja miten, mutta Henki auttaa meitä heikkoudessamme, niin kuin on kirjoitettu.

    Talon eteen palattuani ohitin jykevän kyltin, jossa lueteltiin kaikki eri järjestöt, joita oven takana olisi vastassa ja pääsin yllätyksekseni suoraan sisään ilman ovikellojen soitteluja ja saapumiseni selittelyä. Ihan tavallisella hissillä ihan tavallisesta aulasta toiseen yhtä tavalliseen aulaan – vasta siellä oli ovikello.

    Yksi kesä mansikkakuskina oli riittänyt iskostamaan minuun hyvin negatiivisen kuvan ovikelloista, suorastaan ovikellofobian. Mikä hemmetti saa ihmisen rakentamaan marketin, asentamaan sen taakse oven ja törkkäämään sen viereen pienen napin, jota painamalla lähetetään kaupan takahuoneeseen lyhyt äänisignaali, joka viestii tarpeesta avata ovi sille maataloustuotteiden punaisen kullan sanansaattajalle, joka on ajanut toista sataa kilometriä aamuöistä Turunväylää – jota muuten meillä päin sanotaan ihan vain moottoritieksi – tuodakseen juuri siihen espoolaismarkettiin juuri sen yhden, varta vasten tilatun kahden ja puolen kilon laatikon juuri sitä mansikkalaatua, jota kaupasta on erikseen pyydetty, sen voin vielä ymmärtää, mutten sitä, miksi sitä ovea ei sitten kuitenkaan avata, kun ovikelloa soittaa ensimmäisen kerran. Tai toisen. Tai kolmannen. Tietysti voi olla, että he ovat seinän läpi aistineet minun kirjallisen ilmaisuni tyylin, huokaisseet toisilleen ”Ei tuo ole mansikkakuski, katsokaa nyt vaikka hänen tapaansa keskeyttää hyvin alkanut tarina, viedä se täysin turhille sivuraiteille, joilla hän puksuttaa epäolennaisen ja ajatuksenkulultaan rönsyilevän höyryveturin lailla muistelemaan lapsuutensa kesiä ihan liian pitkien virkkeiden soljuessa hänen kynästään kuin kuuma kahvi Siviän pannusta. Ehei, ei hän ole mansikkakuski vaan arvatkaapa mitä! Olen varma, että Volter Kilpi on noussut kuolleista ja tullut kiusallaan soittamaan oviekelloamme! Ei avata!” ja jatkaneet kikherneiden hyllyttämistä.

    Paitsi että mansikkakuskianekdootti ei ollut kertomus lapsuuteni kesistä, vaan myöhemmästä, on myös todettava, että siitä kumpuava ovikellostereotypiani kohtasi tällä kertaa sen kuuluisan poikkeuksen, joka vahvistaa säännön. Ovi nimittäin avattiin nopeasti ja minut päästettiin sisään aulaan, jossa oli ihan ensimmäisenä vastassa kahvikone. Tämä ei ollut sellainen tavanomainen istu-alas-ja-odota-että-voimme-keksiä-miten-hyödymme-sinusta-taloudellisesti -toimisto, jossa vierailijalle ei tarjota mitään, vaan sellainen toimisto, jossa todella tarjottiin kahvia ihan oikeista posliinikupeista. Olipa niiden lisäksi tarjolle asetettu myös välipalapatukoita ja hedelmiä sekä hieman sivummalla konvehtejakin, mutta nämä ovat kaiketi sellaisia symbolisia juttuja, jotka sojottajat tarjolla kuin Erdoganin kädet Euroopan Unionin suuntaan, ilman että kenenkään uskotaan niihin kuitenkaan ikinä oikeasti tarttuvan.

    Tarjoiluista välittämättä – mikä ovela tapa sanoa etten kehdannut ottaa kahvia ihan jo sen takia, ettei kahvia sinänsä yleenä kehtaa oikein ottaa ja lisäksi siitä syystä, etten halunnut rakolleni käyvän samoin, kuin sukulaiseni ajattelevat päälleni käyneen sen perusteella, että tulin tänne tänään – istahdin sohvalle Kaarlo Kallialan viereen. Tai ei se oikeasti hän ollut, vaan hänen muotokuvansa, suurikokoinen ja hyvin kyseenalaisen värimaailman läikittämä esitys tuosta entisestä piispasta, joka takapiruna kurkisteli vasemman olkapääni yli. Hänestä voisi puhua enemmänkin, jollei sohvapöydän alla olisi ollut kissanpaskaa. Tiedättehän, sellaista pitkulaista, vähän kiertynyttä kuivakkaa pötkylää, jota nyt kissat yleensä paskovat, sellaista pyöri kahden kikkareen verran sohvapöydän alla pitkäkarvaisella matolla.

    Kissanpaska oli selvästi juuri siinä tilassa tuotettua, ei sellaista osittain litistynyttä töhnää, joka olisi voinut kulkeututua paikalle vaikka jonkun kengänpohjassa. Pyörittelin sitä ihmeissäni kenkäni kärjellä ja palasin ajattelemaan Kallialan muotokuvaa. Se oli asetettu odotusaulan sohvan taakse melkoisen varomattomaan paikkaan niin, että jos joku olisi vain ajatuksissaan rojahtanut sohvalle ja nojannut taaksepäin, hän olisi osunut siihen ja hyvin todennäköisesti rikkonut kankaan tai jopa pudottanut koko teoksen sille samalle lattialle, jossa kissanpaskakin vietti syyskuista päiväänsä. Niin, se kissanpaska valtasi taas ajatukseni, mutta keräsin ne ja ihmettelin tuon taulun sijoitusta vielä lisää. Pakkohan tuollaisen on maksaa tuhansia, ellei sitten kymmeniä tuhansia euroja ja tuossa se vaan odottaa sitä epäonnista, joka nojaa liikaa taakse ja saa ison laskun kontolleen.

    Odotusaulassa oli muitakin tauluja. Oikealla edessäni minua katsoi suoraan silmiin kaksiulotteinen Tapio Luoma. Sinä istuessani mietin tuon maalauksen ilmettä – ja välillä sitä, miksi jaloissani pyörii rutikuivaa kissanpaskaa – enkä voinut olla näkemättä sen yhteenpuristettujen huulten kolttospoikamaisessa virnistyksessä ajatusta, että tuo taulu tarkkaili minua kuin ne Tylypahkan käytävillä oppilaita kyyläävät lumotut piirrokset harripottereissa ja ajatteli minulla olevan jotain kepposia suunnitteilla. Mutta ei ollut.

    Vasemmalta edestäni silmiini porautui Kari Mäkisen öljyvärillä huidottu moderninkirjava katse. Nämä taulut ovat muuten ylittäneet uutiskynnyksen joka ikinen, joten voit halutessasi hakea ne netistä ja katsoa ilmeet itsekin, mutta kanvas-Karin ilme näytti minusta lähinnä lapsenlapseensa pettyneen tai jopa kuvottuneen isoisän peitetyn tuskaiselta, vähän alas päin suuntautuvalta passiivis-aggressiiviselta mulkaisulta. Miten sinä olet sellaista mennyt tekemään, se kysyi minulta. Mutta en ollut.

    Jälkeenpäin ajatellen kumpikin noista ilmeistä sopii ehkä paremmin kuvaamaan noiden minulle tuntemattomien paperipaavien reaktioita minun ja kissanpaskan läsnäoloon. Luoma pusersi huuliaan yhteen peittääkseen huvittuneisuuttaan, kun taas Mäkisen ilme viesti sellaista viiksekästä turhautumista siihen, että odotusaulassa yleensäkään on kissanpaskaa ja että joku on vieläpä alkanut tökkiä sitä jalallaan. Mutta minä poika tökin ja ihmettelin, miten se on sinne päätynyt, enkä keksinyt parempaa selitystä kuin että joku toimiston tädeistä on joskus tuonut töihin kissansa, eikä se ole ollutkaan ihan niin sisäsiisti, kuin on odotettu.

    Jos minun sohvapöytäni alla olisi kissanpaskaa, en tiedä, haluaisinko vieraan huomauttavan siitä vai näyttelevän, ettei huomannut. Virallisessa tapaamisessa en tietysti halunnut profiloitua siksi henkilöksi, joka silloin löysi sen kissanpaskan sieltä, joten en nykäissyt yhtäkään ohikulkijan hihaa ilmoittaakseni siitä. Joku kyllä istahti hetkeksi siihen kanssani juttelemaan, mutta puhuin small talkia parkkipaikoista sen sijaan, että olisin ihmetellyt pökälettä. Minua jäi vähän hämmentämään, kuka hän oli ja miksi hän siihen istui. Ehkä hän tunnisti minut Youtubesta, tiesi vanhempani tai sitten hän vain halusi vältellä jonkun tyhjänpäiväisen raportin kirjoittamista ja jäi siksi suustaan kiinni. Voi myös olla, ettei tuolla juuri vieraile ulkopuolisia, joten olin ainoa lajiani tällä vuosikymmenellä. No, ainakin ainoa joka on puvun sijasta pukeutunut mustiin keinokuituverkkareihin ja halvansiniseen Tokmannin toppatakkiin. Mutta tämä jäänee mysteeriksi.

    Seinällä oli myös risti, jonka muistelin joskus nähneeni jossain, mutta en saanut mieleeni, missä. Sellainen litteä risti, jonka pinta oli maalattu täyteen erilaisia hahmoja aina keskiaikaisista ritareista tuulivoimalaan. Kaikki asioita, joista kyllä saa piirtää kuvia, toisin kuin meidän Jumalastamme, joka valitettavan usein piirretään tai veistetään ristille roikkumaan. Se on häpeällistä syntiä ja selvä osoitus joko lukutaidon puutteesta tai ihan vaan puhtaasta välinpitämättömyydestä Jumalan käskyjä kohtaan, joten mieltäni ylensi havainto siitä, että niin ei ollut tehty, vaikka risti noin muuten oli vähän sellainen lastenkirjamaisen ei-niin-arvokkaan oloinen kapistus.

    Kai sitä on tosiaan varaa sijoittaa taiteeseen ja aulakahvitukseen, kun sen tekee järjestön rahoilla, joka liittää ihmisiä jäsenikseen jo vauvoina riippumatta siitä, uskovatko heidän vanhempansa järjestön arvoihin vai ovatko jopa niitä vastaan, ja sitten verottaa pienen siivun joka jäsenen palkasta, kunnes he hoksaavat itse erota. Ehkä juuri tästä syystä aula oli täynnä esineitä joita voisi kuvailla sanoilla liian kallis design-jakkara tai melko arvokkaan oloinen antiikkiarkku, mutta en jää kuvailemaan niitä nyt sen enempää, vaikka ne minussa herättivätkin kaikenlaisia ajatuksia aina kirjapainon keksimisestä raamattukäräjiin asti.

    Puolisen tuntia minä siinä kai istuin, sillä sen verran ajoissa olin saapunut paikalle. Puolisen tuntia, jonka aikana oli – tai sitten kuvittelen vain – huomattavissa sellainen ilmiö, että kissanpaskan aiheuttama ajatuksenjuoksun katkeilu alkoi tiheämpänä mutta harveni loppua kohti, kun jännitys sai suuremman vallan. Ei se tosin kovin suureksi kasvanut, voi olla että kyse on enemminkin siitä, ettei minua kiinnostanut ajatella yhtä – tai kahta – kissanpaskaa kymmeniä minuutteja putkeen, mutta kasvoipa kuitenkin, kunnes minut tultiin lopulta hakemaan aulan sohvalta.

    Kuka minut sitten haki, sitä en suoraan kerro. Miltä hän sitten näytti, sen saatte kyllä aikanaan nähdä, sillä hän on kaiketi seuraava, josta tuon aulan seinälle teetetään taulu. Sitten joku seuraava saa kirjoittaa, mitä täysin tuulesta temmattuja ajatuksenjuoksuja hän lukee tauluun kuvattuun ilmeeseen istuessaan syystä tai toisesta aulassa, josta se kissanpaska on aikaa sitten imuroitu pois.

    Tauluja tulee ja tauluja menee, niin myös kissanpaskaa ja ihmisiä. Minä menin tuonne, jotta joku toinen tulisi erotetuksi tehtävästä, johon häntä ei olisi alun perinkään varmaan pitänyt nimittää. En tiedä, otetaanko tuolla esiin nostamaani asiaa vakavasti vai ei, enkä luultavasti voi vaikuttaa siihen itse mitenkään. En tiedä, pystyinkö tuolla vaikuttamaan siihen, että eräs Raamatun hylännyt pappi poistetaan tehtävistään, mutta kävi niin sitten tai ei, sen voin tietää, että minut poistetaan tuon papin suvun ja perheen keskuudesta kuin kissanpaska viraston aulamatolta, kun ihmiset saavat tietää, että edes pyrin saamaan häntä viralta. Teen niin silti koska se on oikein.

    Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut ’nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa’.
    Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
    ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
    Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.

  • Eero Ketola vertaa Jumalaa huonoon radioon (Salon Helluntaiseurakunta)

    Salon Helluntaiseurakunta on ollut kanssani jonkun verran yhteydessä, koska olen käyttänyt heidän videomateriaaliaan youtube-kanavallani. Eivät tykkää, että heidän materiaaliaan käytetään liian suuria määriä yksittäisillä videoilla ja lisäksi itsekin alan olla vähän väsähtänyt videoiden tekoon, joten tutustutaan heidän opetukseensa nyt vähän eri formaatissa. Tekstiä on mukavampi tuottaa, joten tällä kertaa en siteeraa heidän videoitaan, vaan litteroin tähän muutaman viimeisen minuutin Eero Ketolan puheesta Armolahjat ja Seurakunta vuodelta 2009. Virvoittavasta Pyhän Hengen ilmapiiristä (ei kristillinen käsite) sun muusta puhuttuaan Eero Ketola alkaa puhua virittämisestä. Raamattukin puhuu siitä, ainakin vanha kirkkoraamattu, mutta mitä se tarkoittaa? Raamatussa viritetään lauluja, pyydyksiä, riitoja ja konkreettisia tulia. On hyvin kaukaahaettua nyppäistä parituhatsivuisesta kirjasta yksi vanhahtava sana, joka tarkoittaa nuotion tekemistä, ja pakottaa se tarkoittaamaan mielensä virittämistä jollekin gnostilaisen höpöhöpövärinän mysteeritaajuudelle, jolla jumala välittää tajuntaasi asioita, mutta niin hän tekee:

    — viritys ja, ja tällänen virvoitus on tärkeä. meidän on oltava herran edessä avonaisia, viritettyjä kuulemaan jumalan sanan ääneen. Muistan nuorena poikana perniössä, meillä oli keittiö, sitten toinen huone, valtion rautatien omistama talo, ja siinä asuimme neljän hengen perhe, huone ja keittiö ja keittiössä oli välillä todella kylmää, joskus pakkasaamuna ämpärikin oli jäässä, mutta sitten muistan kun me, me, isä oli ostanut suuren radion. Mä muistelin yöllä että mikä sen nimi oli, mutta se oli hieno. Se oli, lakatut ne päällykset ja semmonen kangas, se ei ollut semmoinen – se ei ollut Salora valitettavasti – muistelin mutta se ei ollut sellainen, kiitos vihjeestä, mutta se ei valitettavasti ollut Salora. Ja valtavan suuri sellainen, mistä pyöritettiin se asema. Ja kun ei ollut mitään muuta tilaa niin se oli ison keittiön pöydän alla pienellä jakkaralla se suuri radio. Ja istuin siellä ja vääntelin sitä ja etsin hyvää asemaa. Ja en ole koskaan kuullut niin selkeesti radion lähetyksen kuin siitä radiosta, se oli iso ja todella hyvin tehty se radio ja usein se kanava hävisi, mutta sitten kun kierteli sitä ja viritti sitä, yhtäkkiä se löytyi. Se oli välillä hienosäätöä. Se oli vain pieni, pieni ja sitten se löytyi.

    Elämässä se on sittenkin pienestä kiinni. Kumpa osaisimme virittää oman vastaanottimemme, että voisimme kuulla jumalan äänen ja jumalan läsnäolon ja jumalan suunnitelman täksi vuodeksi meidän jokaisen elämälle. Viritys on tärkeää, viritä palavaksi se, joka sinussa jo on, taivaallinen aaltopituus. Näky, niinkuin sanotaan, mikä näky oikeastaan on? Paavali sanoo, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä. Mikä oli taivaallinen näky? Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Tärkein näky, joka meillä voi olla, on että meillä on henkilökohtainen näky, Jeesus sinä elät, sinä olet minun pelastajani, sinä haluat auttaa minua, kohdata minua, olla turvani kaikissa elämäni päivinä, tänäkin vuonna, jokaisena päivänä. Näky Jeesuksesta.

    Kristinuskon Jumala ei ole hiljainen kuiskutteleva ääni, jota täytyy virittäytyä etsimään valkoisen kohinan seasta keittiön pöydän alta, vaan jotain paljon näkyvämpää ja kuuluvampaa, kuten Raamattu sanoo:

    Hän on tehnyt maan voimallansa, vahvistanut maanpiirin viisaudellansa ja levittänyt taivaat taidollansa.
    Kun hän jylisee, käy vetten pauhina taivaalla, ja hän nostaa pilvet maan ääristä, tekee salamat ja sateen ja tuo tuulen sen säilytyspaikoista.

    Olikohon Paavalilla aikoinaan jonkinlainen (vertauskuvallinen) matkaradio, jota hän yritti jatkuvasti virittää oikealle aaltopituudelle mennessään tapattamaan kristittyjä? Oliko hänellä hyvä tuuri, kun hän löysi taivaallisen taajuuden ennen kuin oli liian myöhäistä ja kuuli, mikä on Jumalan hyvä suunnitelma hänen elämäänsä? Ei, vaan hän oli Jumalan vihollinen, jonka Jumala hänen oman tahtonsa vastaisesti pysäytti ja pelasti. Jumala jylisi hänelle, vaikka hän oli virittäytynyt lähinnä murhanhimoon kristittyjä kohtaan.

    Paavali sai kuulla Jumalan äänen, me emme. Tai jos haluat sen kuulla, lue Raamattua ääneen. Paavali sai myös näkyjä, me emme. Me voimme itse asiassa jopa aika hyvin ymmärtää, mitä sana näky Raamatussa tarkoittaa, mutta mitä ihmettä se tarkoittaa helluntailaisuudessa? Lue ihmeessä vielä kerran tuon litteroinnin loppuosa ja mieti, tietääkö Ketola itsekään siinä, mitä hän näyllä tarkoittaa? Toisaalta sellainen konkreettinen yliluonnollinen ilmiö, mistä Raamattukin puhuu, toisaalta jonkinlainen abstraktio visio, ikäänkuin joku missio tai kokemus elämän tarkoituksesta. Jotain sellaista joka tapauksessa, josta ei saa oikein kiinni. Ei voi syyttää Ketolaa suoraan siitä, että hän luo tuossa kohtaa painetta yliluonnollisten näkyjen kokemiselle, mutta toisaalta juuri niinhän tuollainen puhe lopulta tekee niille hurmoksennälkäisimmille seurakuntalaisille. Heille jää mieleen vain ”yliluonnollista, yliluonnollista!” tuosta puolen tunnin puheesta, jota en muuten kuunnellut kokonaan. Siitä häntä kuitenkin kehtaan syyttää, ettei hän tiedä itsekään, mitä näyllä tarkoittaa.

    Niin, tällä kertaa en käynyt kokonaan läpi materiaalia, jota siteerasin. Ennustin vain, että saarnan loppuosa on aina se kaikkein hurjin, mitä totuuden vääristelyyn, manipulointiin ja termien uudelleenmäärittelyyn tulee. Ei se aina niin mene, mutta taas tällä kertaa taisi mennä.

    Suosittelen että luet raamatun kokonaan, sitten kuuntelet helluntailaisen saarnan kokonaan ja vertailet sitä raamatusta oppimaasi oikein ajatuksen kanssa. Älä tee sitä hurmoksellisessa ilmapiirissä hypnoottisen musiikin soidessa, vaan yksin kotona, ihan rauhassa. Tutki ja ajattele. Jos jonkin liikkeen opilliset painotukset ovat Jumalan muuttamista ilmapiiriksi ja fyysiseksi tuntemukseksi, äänien kuulemista pään sisällä, valenäkyjen näkemistä ja itse keksittyä profetiaa, anna heidän painottaa niitä ihan keskenänsä ja poistu sinä paikalta lopullisesti vaikkapa Lähetyshiippakuntaan tai johonkin Reformoituun seurakuntaan. Ja koettele ne yhtä ankarasti, mutta muista, että täydellistä seurakuntaa ei ole, mutta seurakuntia sentään on. Helluntaiseurakunta ei nimestään huolimatta aina ole sellainen, vaan pahimmillaan lahko tai kultti.

  • Valehtele tulleesi uskoon – ateisti Ivan Puopolo kastettiin hämärissä olosuhteissa

    Seurakuntalainen.fi kirjoitti artikkelin Ivan Puopolosta ja siinä hän tulee paljastaneeksi karismaattisesta kristillisyydestä jotain kiinnostavaa. Jutun mukaan Puopolon isä tuli uskoon ja otti päiväkoti-ikäisen Ivanin seurakunnan tilaisuuksiin mukaansa. Suoraan ei tosin sanota, että missä iässä seuraava tapahtui, mutta lapsena kuitenkin:



    Kastehomma meni niin, että yksi vanhin sanoi minulle, että tykkäätkö uimisesta? Seurakunnassa järjestettiin tilaisuus ja edessä oli kasteallas. Vanhin veti minut sinne uppeluksiin ja sanoi ennen sitä uimista, että kerro tuolle yleisölle, milloin olet tullut uskoon. Sanoin, että en mä ole tullut uskoon. ”Sanot vaan, että tulit siellä leirillä.” Sanoin sen, yleisö taputti ja sitten veteen. Se oli siinä.

    Tykkäätkö uimisesta -kysmys… On siinäkin tapa järjestää kastekoulu! Eikä Raamatun – joka on ylin auktoriteetti tässä maailmassa niin uskovalle kuin epäuskoisellekin – mukaan kastekoulua tarvi edes järjestää. Sen mukaan kasteelle voi mennä jos on uskovan perheen vauva tai jos on aikuisena tullut uskoon. Jälkimmäisessä tapauksessa ei aseteta edes kastekoulun vaatimusta, mutta uskon vaatimus sentään on.

    Vanhimman tarkoituksena lienee siis ollut saada pikku-Ivan kasteelle keinolla millä hyvänsä ja siksi asia on muotoiltu lasta houkuttelevaan ”tykkäätkö uimisesta” -muotoon. Se on huijausta! Tykkäätkö asiasta 1? Jos kyllä, sinulle tehdäänkin asia 2! Näinhän toimivat myös lapsia karkilla tai vastaavalla houkuttelevat pedofiilit. Ja näin tekevä – oli hän sitten pedofiili tai vapaarikollinen – saa jotain tyydytystä asiasta 2, mutta lapsi ei hyödy siitä mitään.

    Puopolo siis myös ihan suoraan kielsi Jeesuksen, mutta tuo tuntemattomaksi jäävä hihhuli halusi silti kastaa hänet. Ehkä hän on ajatellut kasteessa olevan jotain uskoa synnyttävää magiaa? Uskoisin, että siitä voi hyvinkin olla kysymys tilanteessa, jossa ensin lasta jammusetämäisesti houkutellaan tulemaan ja sitten, suorasta kieltäytymisestä huolimatta päätetään kastaa, samalla pyytäen häntä valehtelemaan aikuisille olevansa jotain, jota ei oikeasti ole. Kuten karismaattisissa seurakunnissa yleensä, kyse ei ole siitä että heillä olisi jotain erikoisia teologisia painotuksia. Ei, kyse on siitä että heillä ei vaan ole mitään teologiaa mistään asiasta, mitä he tekevät, he ovat pihalla kuin lumiukot omasta toiminnastaan painostavat vain ihmisiä liittymään yhteisönsä jäseniksi. Ne seurakunnat, jotka onnistuvat tässä, jatkavat olemassaoloaan ja ne, jotka epäonnistuvat, lakkautetaan. Yhteisö, joka painostaa liittymäään itseensä, jatkaa olemassaoloaan ihan vain siksi, että se painostaa liittymään itseensä, oli se sitten totta tai helluntailaisuutta. Lisää polttoainetta tämän pohtimiselle täältä.

    Ala vain toimia kuin olisit uskovainen – siinäpä ylläoleva kuuteen sanaan tiivistettynä. Haastattelussa, jossa Puopolo tuota kastekeikkaa muisteli, toistuu myös sama painostuksen painotus. Kastetapauksen ja nykyhetken välillä on kaiketi vuosikymmeniä aikaa, mutta karismaattinen kristillisyys ei ole tuossa ajassa muuttunut miksikään:

    Vaikka et usko, olisiko sulla rohkeutta pyytää joku aamu, että ”Jeesus tässä mä olen, johdata tänään”? Uskallatko kokeilla?

    Näin Ali Niemelä panostaa Puopoloa vielä Herran vuonna 2022. Kultti itsessään ei ole muuttunut, retoriikka vain pitää muuttaa manipuloinnin kohteen kasvettua lapsesta aikuiseksi. Tykkäätkö uimisesta -tyylisen namusetähoukuttelun tilalle vaihdetaan paremmin aikuselle soveltuva onks pokkaa, hä, onks pokkaa -yllytys. Onko pokkaa puhua näkymättömälle entiteetille, jonka et usko olevan olemassa? Mikä ultimaattinen rohkeuden koetus – tai sitten ei! Se on vain psykologista manipulointia, jolla yritetään muuttaa ihmisen käytöstä ensin, jotta hänen ajatusmaailmansa sitten seuraisi perässä. Siis sen sijaan, että kohteelle kerrotaan kristinuskon perusteet ja sanotaan ota tai jätä, hänelle ei kerrota mitään kristinuskosta vaan yritetään vain hienovaraisesti tai vähemmän hienovaraisesti painostaa elämään uskovan muotissa.

    Iso osa maailmaa määrittelee kultin Steven Hassanin nimissä popularisoidulla BITE-mallilla. Beetä ja iitä kontrolloimalla voidaan vaikuttaa teehen ja eehen. Behavior ja Information ovat asioita, joita ulkopuolisen on helppo sörkkiä ja juuri näin Puopoloa on yritetty käännyttää niin lapsena kuin aikuisenakin. Behave/käyttäydy menemällä kasteelle ja rukoilemalla Jumalaa, johon et usko. Käyttäydy kuin uskova, tee uskovien juttuja. Ja Informaatiota rajoitetaan esimerkiksi niin, ettei kerrota käännytyksen uhrille oman uskonnon haittapuolia tai sen aitoa historiaa.

    Käännytyksen kohde ei saa informaatiota siitä, mitä karismaattinen kristillisyys on. Hän ei tiedä tämän satavuotiaan liikkeen taustoja ja ongelmia. Hän ei edes tiedä, että hän ei tiedä, vaan luulee että on liittynyt seurakuntaan, jossa kristillisyyttä harjoitetaan sellaisessa muodossa, kuin sitä on alusta asti harjoitettu. Hän ei tiedä, että hurmoskielten ilmiö alkoi hätävaleena eikä raamatuntulkintana – ihmiset uskoivat puhuvansa oikeita kieliä ja sitten altistuivatkin näiden väitettyjen kielien oikeille puhujille, jotka eivät saaneet shibiduusta selvää. Noin oikeasti keksittiin nykyinen enkelten kieli -oppi. Oli hätä, mutta joku keksi: ei hätä ole tämän näköinen, otetaanpa tuosta yksi Paavalin käyttämä metafora irti kontekstistaan ja tadaa hubba shibba bubba räbäböö!


    Vastaavia ongelmia on paljon enemmänkin, mutta ei karismaatikko tiedä niitä vaan tyytyväisenä vaan käyttäytyy yhteisön normien mukaan. Siinäpä siis BITE -mallin B ja I, ne helposti sörkittävät. Mutta jälkimmäiset, T ja E, ovat vaikeasti sörkittäviä. Ne ovat thoughts ja emotions, ajatukset ja tunteet. Ihmistä ei voi käskeä tuntemaan jotain tai ajattelemaan asiasta näin-ja-näin. Tai siis voi, mutta se ei saa aikaan aitoja tunteita ja ajatuksia. Mutta alkuosaa, käytöstä ja informaatiota kontrolloimalla saadaan synnytettyä ihmisessä aitoja tunteita ja ajatuksia. Näin ihminen saadaan manipuloitua kultin jäseneksi. Kultin uskomusten ei tarvi siis olla totta, manipulointi saa silti ihmiset uskomaan ne todeksi. Kunhan vaan rukoilet nyt sitä jumalaa, johon et usko ja kunhan nyt vaan et saa tietää liikkeemme taustoja, sinusta alkaa lopulta tuntua uskovaiselta ja alat lopulta ajatella, että liikkeemme on Ainoa Oikea Uskonto.

    Hyvien perustelujen kuulemisen sijaan käännytyksen kohteen on luovuttava järkeilyistä ja annettava palaa vaan, vaikka kultti tuntuisi kuinka järjettömältä tahansa:

    Ali Niemelä haastaa vielä uudelleen: – Sä olet älykäs ja järjellä yrität saavuttaa. Mutta se tapahtuu sydämen uskolla. Uskallatko kokeilla?

    – No katsotaan, Ivan Puopolo hymyilee.

    Siihen artikkeli loppuu. Ei ihmekään, että Puopolo sanoo, että Jumala on kuin halpa makkara. Eikun hetkinen, miten se nyt sanoikaan. ”Ilmainen vakuutus”, niinhän se oli. En syytä häntä tuosta mielipiteestä, vaikka se syntiä onkin. Syytän siitä karismaattista kristillisyyttä ja sen jumalakuvaa, joka on tarttunut Puopoloon saastuneesta yhteistöstä kuin kihomato päiväkodista. Karismaatikkojen jumalakuva lienee meidän aikanamme se yleisin uskosta osattomien käsitys siitä, minkälaiseen Jumalaan kristityt uskovat ja siitä loogisesti seuraa tietynlainen kutina peräpäässä siihen asti, kunnes Jumala avaa ihmisen silmät Raamatulle ja ihminen näkee, miten Jumala ilmoittaa itsensä siellä pelottavana kaikkivaltiaana, taivaan ja maan luojana, vanhurskaana tuomarina joka armahtaa elämään, kenet haluaa ja tuomitsee kuolemaan, kenet haluaa. Hänet näyssä nähdessään Ilmestyskirjan kirjoittaja ei alkanut vertailemaan Häntä Ifin ja Pohjolan henkivakuutuksiin vaan kaatui kuolleena Hänen jalkojensa juureen.

    Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa,
    ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.
    Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
    hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.
    Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.
    Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: ”Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
    ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.

    Usko tuohon Jeesukseen. Jos et usko, minä en aio sinua manipuoloida tai painostaa. Minun ei tarvitse. Hän on käskenyt minua vain kertomaan itsestään sinulle ja Hän sitten päättää, kenet tämän sanoman kautta vetää puoleensa ja kenet hylkää. Hän on kuollut, onpa Hänet vielä herätettykin ja Hän istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee omiensa puolesta. Minä uskon tuon jumalallisen rukouksen voimaan niin konkreettisesti, että kieltäydyn käyttämästä BITE-mallin beetä ja iitä sinun ajatustesi ja tunteidesi manipulointiin. Herra kyllä itse pelastaa ne, jotka tahtoo pelastaa.

  • ”Ei ole olemassa mitään gender-ideologiaa” – Ylen Emma Hinkulan artikkeli täyttää valeuutisen kriteerit

    Minä en vain yksinkertaisesti tajua, minkälainen ideologinen kupla Ylen toimittajien keskuudessa vallitsee, kun tälläisen artikkelin voi kirjoittaa ilman, että joku kollegoista tulee nykäisemaan hihasta ja huomauttaa, että artikkelin sisältö on merkittäviltä osin misinformaatiota ja vähemmistöjä leimaavaa, puolueellista höttöä. Mutta katsotaan artikkelia tarkemmin, niin näette mitä tarkoitan. Jo otsikko on kyseenalainen:



    Anti-gender-liike pyrkii heikentämään naisten sekä vähemmistöjen oikeuksia ja häiriköi sateenkaarijärjestöjä – Seta: ”Valtaa ja rahaa vaikuttaa”

    Epätotta. Anti-gender -liike tarkoittaa siis yleisesti kaikkia järjestöjä, jotka uskovat, että sukupuolia on kaksi ja se, kumpaan kuulut on synnynnäistä ja biologian määrittämää. Gender-ideologia taas tarkoittaa sateenkaariarvojen mukaista näkemystä, eli sitä, että sukupuoli perustuu ihmisen subjektiiviseen kokemukseen ja biologialla – siis kromosomeilla tai sillä, mitä housuissa killuu – ei ole asiassa merkitystä. Gender-ideologia on hyvin uusi juttu, kun taas anti-gender on se ajatusmalli, johon länismaissa on perinteisesti uskottu. Äitisi oli anti-gender, kuten myös mummosi ja hänen äitinsä ja hänen mummonsa – kyseessä ei siis ole mikään hirrrrvittävä uusnatsien hirrrrrveys, vaan ihan tavallisten pullantuoksuisten ja sinulle rakkaiden ihmisten tavallinen ajatusmalli.
    Miten mummosi sitten pyrki vähentämään naisten ja vähemmistöjen oikeuksia, kuten artikkelin otsikko pelottelee? Minun ei ainakaan pyrkinyt, vaikka olikin anti-gender -ajattelija. Myöskään artikkelissa ei oikein osata tuoda esille mitään konkreettista syytöstä, vaan pääosin meidät ja mummomme leimataan ympäripyöreästi oikeuksien vähentäjiksi ja ilkeiksi vastustajiksi. Ja mummojemme tavoin ajattelevat kuulemma häiriköivät sateenkaarijärjestöjä. No varmasti – mutta kun miljoonat suomalaiset ovat anti-genderiläisiä, niin miksi pitää otsikossa nostaa esiin ne kymmenet, jotka käyttäytyvät asiattomasti? Kokeilpa tehdä sama romaneista tai maahanmuuttajista, Emma Hinkula!

    Lisäksi toimittaja on nostanut otsikossa esiin Setan huudahduksen siitä, miten heidän poliittisella vastustajallaan on valtaa ja rahaa vaikuttaa. Öö, mitä sitten? No kyllä se varmaan aina harmittaa, jos sinun poliittisella vastapuolellasi on valtaa ja rahaa, mutta järkevä toimija saattaisi keksiä siihen jonkun muun ratkaisun, kuin valittaa mediassa tyyliin: ”Yhyy. Noilla eri politiikkaa ajavilla tahoilla on paljon resursseja. Yhyy. Yhyy. Ikävää. Otetaan niiltä valta ja raha pois ja sit me voidaan tuoda tilalle meidän ideologia ilman että tarttis yhtään perustella sitä. Vaimennetaan nyt vaan se vastapuoli koska me ei tykätä siitä. Jooko.

    Isoisäni Timo Topi oli muuten anti-gender -vaikuttaja, jolla oli valtaa ja rahaa vaikuttaa. Anti-gender -vaikuttaja hän oli siksi, että hän oli normaali kristitty. Rahaa hänellä oli paljon, koska hän mediassa uhriutumisen sijaan teki koko ikänsä oikeita töitä ja tätä rahaa jäi säästöön niin paljon, että kun hän kuoli, meille rakennettiin hänen rahoillaan uusi pesuhuone vesivahingossa tärveltyneen tilalle. Ehkä se on nyt sitten jonkinlainen hirrrvittävä anti-gender suihku, jossa peseytyvät vain miehet ja naiset. Tai minä en ainakaan ole koskaan kuullut kenenkään pesevän siellä muunsukupuolielintään.

    Noniin, se sitten niistä alapesuista, mennään artikkelin alaotsikkoon. Otetaan kuitenkin huomioon, että vaikka me menemme siihen, iso osa lukijoista ei – he vain selaavat otsikot läpi ja avaavat sitten ihan muita artikkeleita. Näin heidän mielikuvansa pikku hiljaa rakentuu otsikkojen perusteella ja he itse artikkelin sisältöä näkemättä ja ajattelematta vain alkavat yhdistää mielessään anti-gender = joku paha, paha juttu. Mutta mennään jo:

    Anti-gender-liikkeeseen kuuluu muun muassa äärioikeistoa ja uskonnollisia tahoja. Niiden yhteinen keksitty vihollinen on ”gender ideologia”, jonka väitetään romuttavan perinteiset perhearvot.

    On oikeasti todella asiatonta leimata yhteen äärioikeisto ja uskonnolliset tahot. Äärioikeisto on siis Ylen kielenkäytössä kiertoilmaus natsille. Natsit kyllä olivat käsittääkseni vasemmistoa enemmin kuin oikeistoa, mutta mitäpä uutisissa faktoista…

    Gender-ideologia on siis sellaisten ikävien ihmisten kuin natsien ja uskisten yhteinen, keksitty, vihollinen. Miten niin keksitty? Mitä ihmeen kielenkäyttöä tuo nyt on? Kyllähän gender-ideologia on olemassa, ei se ole mikään keksitty vihollinen vaan ihan oikea vihollinen siinä missä vaikka oikeisto on vasemmiston vihollinen ja vasemmisto oikeiston. Voitko kuvitella talousoikeistopoliitikon sanomassa: ”Vassareiden yhteinen, keksitty vihollinen on kapitalistinen talousideologia”? Minä ainakin voin – mutta vain saunaillan kosteilla jatkoilla huonoa vitsiä murjaistessaan, en verorahoilla (ja oletettavasti selvinpäin) tuotetussa puolueettomassa uutisessa. Minusta on hyvin arveluttavaa käyttää tälläistä retoriikkaa, jossa oma ideologia yritetään muotoilla sellaiseksi itsestäänselvyydeksi, joka ei edes ole ideologia, vaan se vain on.

    Ja alaotsikon mukaan antigenderistit väittävät gender-ideologian romuttavan perinteiset perhearvot. Itselleni tuli tuosta ainakin sellainen kuva, että tämä esitetään nimenomaan niiden anti-gender -pahisten valheellisena väitteenä, mutta sitähän gender-ideologia nimenomaan on: perinteisten perhearvojen romuttamista. Sen vastustamista, että sukupuolia on kaksi ja lapset kasvatetaan pojiksi ja tytöiksi, sen vastustamista, että avioliitto on elinikäinen, miehen ja naisen välinen liitto ja niin edespäin. Juuri näiden romuttamiseenhan tuo ideologia ihan oikeasti pyrkii. Perinteiset perhearvot sanovat: ”Aviorikos on ihan oikea rikos!”, johon sateenkaarenkirjava gender-ideologia huudahtaa: ”Vihapuhetta! Kenen tahansa pitää saada nussia mitä tahansa koska tahansa!

    Artikkelissa vielä kehdataan heti alussa määritellä tämä anti-gender -liike, tämä hirrrrvittävä kauhistus, tosi tarkkaan:

    Anti-gender-toimijoita yhdistää Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuksen yliopistonlehtori Tuija Saresman mukaan konservatiiviset arvot, eli niin sanottu perinteinen perhemalli, heteroseksuaalinen avioliitto ja ajatus siitä, että sukupuolia on vain kaksi: mies ja nainen.

    Prosentuaalisesti suurin osa suomalaisista täyttää tuon määritelmän, niin väitän. Siis vaikka olisi ateisti tai äärivasemmistolainen niin suurin osa suomalaisista pitää normaalina sitä, mikä on Saresman mielestä vain uskonnollisten uusnatsien hommaa. En tiedä elääkö hän täysin kuplassa, vai valehteleeko tietoisesti, mutta hän väittää näin:

    Anti-gender-liikkeeseen kuuluu äärioikeistoa ja kristillisiä tahoja. Monien tausta on herätysliikkeissä, erityisesti evankelisessa herätysliikkeessä

    Lisäksi Saresma esittää jutussa tälläisen mielipiteen ikään kuin se olisi joku ikävä – ja epätosi! – syytös:

    Saresman mukaan gender-ideologian esitetään muun muassa vievän perinteisen perheen merkityksen ja kieltävän lapsien olevan joko tyttöjä tai poikia.

    Niinhän se antigender -idelogia juuri tekee. Minusta tuntuu, että muuta väittävä on joko harhainen, harhaanjohdettu tai sitten valehtelee tietoisesti. Artikkelissa viitatataan seuraavaksi Päivi Räsäsen kirjoitukseen, jossa Räsäsen kerrotaan sanoneen miten gender-ideologialla pyritään vaikuttamaan lasten maailmankuvaan kouluissa ja päiväkodeissa sukupuolia häivyttämällä ja normalisoimalla samaa sukupuolta olevien suhteet. Tämähän on sanasta sanaan totta ja varmasti rehellinen sateenkaarimies tai -nainen toteaisi: ”Juu! Tuon puolesta me taistelemme!”, mutta mitä sanoo Tuija Saresma?



    Ei ole olemassa mitään gender-ideologiaa. On todella ihmeellistä, että voidaan perustaa tällainen liikehdintä keksityn asian vastustamiseksi. Se on ollut kuitenkin yllättävän tehokasta ja levinnyt maasta toiseen, Saresma sanoo.


    Mitä? Mi-tä? MITÄ? Tämä on irrationaalisimpia näkemyksiä joita olen koskaan kuullut. Totta kai se on ideologia, jos uskotaan, että sukupuoli on kulttuurinen konstruktio – tai sosiaalinen sellainen. Totta kai se on ideologia, jos sanotaan, että on olemassa muunsukupuolisia tai että avioliitto on sellainen-ja-sellainen tai mitä ikinä. Olit sitten kummalla puolella tahansa, ideologiasi on ideologia! Minulta loppuvat oikeasti sanat kuvailemaan sitä hämmenystä, jonka tuollaisen sekavan väitteen kuuleminen saa aikaan. Voiko joku todella käyttää tuollaista kieltä muuten kuin tietoisesti johonkin manipulatiiviseen lopputulokseen pyrkien?

    Ja hei – jos kerran ei ole olemassa mitään gender-ideologiaa, miksi anti-gender -liike on niin paha juttu? Miksi anti-gender -liike on joku hirrrveä niiden-ja-niiden oikeuksia polkeva mörkö, jos heidän vastustajaansa ei ole edes olemassa? Emmekö me antigenderistit ole vain tuulimyllyjä vastaan taistelevia hörhöjä, jos meidän vastustamaamme ideologiaa ei ole olemassa – ja jos näin on, miksei Setaa voisi sitten lakkauttaa?

    Artikkeli jatkaa leimaamalla anti-gender -liikkeen (eli mummosi) uhkaavaksi ja järjestäytyneeksi, vaikka se on toisaalta vähän ylempänä sanonut: ”Gender-ideologiaa vastustavat eivät ole yksi taho, eikä toiminta ole keskusjohtoista”. Siinähän muuten sanottiin myös gender-ideologiaa ideologiaksi, eli onko se nyt sellainen vai ei…? Tässähän hajoaa pää samalla tavalla kuin keskustellessa jehovantodistajan kanssa siitä, onko Jeesus Luoja. He uskovat, että Jeesus kyllä loi maailman, mutta kavahtavat teokraattisille takajaloilleen heti, kun heiltä kysyy, eikö Jeesus sitten ole Luoja? Heidän mukaansa ei, vaikka Hän maailman loikin. Öö.

    Mutta ei nyt mennä siihen Järjestöön vaan palataan artikkeliin, jossa haastatellaan toisen yhtä erikoisen järjestön, Trasekin, hallituksen puheenjohtajaa Kasper Kivistöä. Hän väittää anti-gender -liikkeen häiriköivän heitä somessa:

    Anti-gender-toimijat perustavat some-tilejä, joissa he esiintyvät sateenkaarijärjestöinä ja jakavat väärää tietoa.

    Kasper Kivistö valehtelee. Väitän näin, koska hän ei kerro mitään nimiä tai muitakaan lähteitä. Tuo on niin raju väite, että se pitää edes jotenkin todistaa, muuten on ihan kohtuullista väittää, että kyseessä on vain jumalattoman ihmisen keksimä vale – tai vähintäänkin liioiteltu väite – jolla omaa asiaa yritetään ajaa välittämättä Jumalan käskystä älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    Väärä tieto, jota Kivistön mukaan somessa jaetaan, on esimerkiksi valheet sukupuolenkorjaukseen liittyvien hoitojen haittapuolista. Tuota noin… Kyllähän sukupuolen”korjaus””hoidoissa” on valtavasti haittoja! Sukupuolen tuhoaminen hormonaalis-kirurgisin menetelmin lienee maailman haitallisimpia asioita, samassa kastissa abortin, tyttöjen ympärileikkauksen ja Auschwitzissä suihkuttelun kanssa. Miksei ongelmia saisi tuoda esiin? Ei se ole valehtelua. Jos faktat eivät sovi ideologiaasi, ne ovat silti faktoja, eivät valetta. Ja sitten kun alkaa esiintyä riittävä määrä ideologiaan sopimattomia faktoja, rehellinen ihminen luopuu ideolgoiastaan ja hommaa jostain paremmin todellisuuden kanssa kättä lyövän maailmankuvan.

    Kivistö esittää vielä todella vainoharhaisia näkemyksiä. Vainoharhainen on tosi kova sana, myönnän, mutta pyydän ettet sammuta ajatteluasi ja luule vain, että minä mollaan häntä. Katso itse, onko tämä vainoharhaista:

    Anti-gender-toimijat perustavat Kivistön mukaan myös satenkaarijärjestöjä ja esiintyvät niiden edustajina. Hän epäilee, että motiivina on hankkia tietoa ja pyrkiä aiheuttamaan eripuraa yhteisön sisälle.

    Mitä ihmettä? Ne pahat anti-gender -tyypit (sellaiset ihmiset kuin mummosi) perustavat järestöjä. Miksikö – hankkiakseen salaa tietoa sateenkaariliikkeistä ja aiheuttaakseen eripuraa gender-aktivistien välille… Ja yhtäkään tälläisen järjestön nimeä ei mainita! Voi hyvää päivää. Tämä kuulostaa aidosti vainoharhaiselta ja jos se ei sitä ole, miksi ei voida tuoda esiin, mitä tuollaiset salakavalat pahisjärjestöt sitten ovat nimeltään? Kivistön mukaan:

    Trasekille tulee säännöllisesti yhteydenottoja, joissa ehdotetaan kansainvälistä yhteistyötä. Kivistö kertoo, että usein on vaikea selvittää, ovatko tahot oikeita vai onko kyseessä feikkijärjestö.

    Tämän laittaminen oman ideologian vastustajien piikkiin on ihan oikeasti harhaista. Kyllä maailmassa varmasti kaikensortin tallaajaa löytyy ja on varmasti ihan normaalia, että kun joku random äijä ottaa sinuun yhteyttä ulkomailta, selvität sen taustat. Varsinkin yritysten ja yhteisöjen sähköpostiin varmasti tulvii kaikkea mahdollista roskapostia jatkuvasti, olivat ne sitten gender- tai antigender -porukkaa. Joo joo, netissä saat roskapostia – on todella harhaista reagoida siihen kuin Kivistö:

    Tällainen toiminta tekee työn tekemisestä ahdistavaa ja hieman pelottavaakin. Se aiheuttaa luottamuspulaa ja järjestöjen aitouden selvittely vie aikaa.

    Kyseessä ei ole antigender-toimijoiden pahansuopa, globaali ilkeys vaan netin normaali, joskin ikävä ilmiö nimeltä roskaposti. Normaali ihminen ei mene valittamaan Ylen toimittajalle: ”Saan jatkuvasti yhteydenottoja, jossa minulle tarjotaan ukranailaisia naisia seksikumppaniksi. En voi varmistua yhteydenottojen aitoudesta. Tälläinen toiminta tekee puolison etsinnästä ahdistavaa ja hieman pelottavaakin. Se aiheuttaa luottamuspulaa ja treffipyyntöjen aitouden selivttely vie aikaa”.

    Olen joskus heittänyt jossain ilmiolle sellaisen väitteen, että jos uskontosi (tai ideologiasi) vaatii puolustuksekseen valehtelua, se on ihan paska uskonto. Mielestäni sateenkaariaate täyttää tälläisen paskan uskonnon kriteerin helposti. Sitä ei voi edistää niin, että antaa vastapuolesta rehellisen kuvan ja sitten kertoo oman ideologiansa sen täydessä laajuudessa ja avoimen häpeilemättömästi. Sen sijaan sitä ajetaan läpi pikku hiljaa vuosikymmenien aikana lähemmäs lopputulosta hivuttautumalla, samalla vastapuolta ilkeäksi leimaten – siis ilman, että vastapuolen argumentteja koskaan käsitellään.

    Kristinusko taas voidaan esittää koko täyteydessään ilman, että se vaatii vastapuolesta valehtelua, omien näkemysten peittelyä tai vuosikymmenien häpeilevää änkeämistä yhteiskunnan päättäjien alitajuntaan. Kristinusko on ainoa tosi uskonto. Usko Herraan Jeesukseen niin sinä pelastut. Ja lue Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, montako sukupuolta Hän loi!

  • Pahuuden ongelman ongelma ateismin kannalta

    Pahuuden ongelma on monen ateistin mielestä syy olla uskomatta kristinuskoon. ”Miten voi olla olemassa hyvä ja kaikkivaltias Jumala”, he kysyvät, ”sillä jos Jumala on hyvä, Hän haluaa poistaa pahan maailmasta ja jos Hän on kaikkivaltias, Hän myös pystyy sen tekemään”. Noin he sanovat ja jatkavat, että kun kerran pahaa ja kärsimystä kuitenkin näyttää olevan olemassa, ei hyvää ja kaikkivaltiasta Jumalaa sitten voi olla olemassa.

    Ensinnäkin tässä on se ongelma, että tämä on pohjimmiltaan taas yksi niistä ”en tykkää jumalasta joten häntä ei voi olla olemassa” -argumenteista. Anteeksi nyt vaan, minä en tykkää painovoimasta, mutta se on silti olemassa. En tykkää myöskään asuntolainastani, mutta se on silti olemassa. Olisin vähän yksinkertainen, jos lakkaisin uskomasta näiden asioiden olemassaoloon siksi, etten tykkää niistä. Se olisi lapsellista. Mutta ateismi ei olekaan mikään järjen ja logiikan uskonto niin kuin kristinusko, vaan ideologinen korttitalo, joka kaatuu ajattelemalla asiat loppuun asti.

    Varsinainen pahuuden ongelman ongelma tulisi kutenkin näkyviin vasta, jos maailmasta olisi poistettu pahuus eli jos pahuuden ongelma olisikin ratkaistu. Miksi se sitten kelpaisi ateistille? Eikö jumalankieltäjä sanoisi vain näin:

    Miksi maailmassa on pelkkää hyvää? Miksi kaikki on vain tasapaksua lässynlää-onnea? Jos on olemassa hyvä ja kaikkivaltias Jumala, eikö hänen pitäisi sitten kestää sekin, että hän sallii pahan tapahtua? Eikö kaikkivaltiaalla olisi valta kääntää paha hyväksi? Jos Jumala todella olisi kaikkivaltias, hänellä olisi valta tehdä erilaisia ihmisiä eri tarkoituksiin. Hän voisi tehdä yhden ihmisen korkea-arvoiseen tarkoitukseen ja toisen halpa-arvoiseen ja tehdä molemmille hyvää ja käyttää heitä hyvän suunnitelmansa välikappaleina juuri siten kuin parhaaksi näkee.

    Jos olisi olemassa Jumala, jolla todella on kaikki valta ja hän pystyy mihin vain, eikö hän olisi voinut suunnitella pahaa tekeviä ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan saisi heti rangaistusta teoistaan, vaan kaikkivaltias osoittaisi heille runsasta armoa koko heidän elämänsä ajan heidän teoistaan huolimatta, mutta tuhoaisi heidät kuitenkin lopuksi? Eikö olisi Jumala olisi toisaalta hyvä, kun antaa lahjojaan niillekin, jotka eivät niitä ansaitse ja toisaalta hyvä, kun hän kuitenkin lopulta rangaistukseksi tuhoaa nämä pahantekijät? Pahan rankaiseminenhan on oikeudenmukaista eli hyvää.

    Jos Jumala todella olisi hyvä kaikkivaltias, hän voisi myös tehdä toisen ihmisryhmän, joka koostuu pahoista ihmisistä, jotka eivät kuitenkaan saisi rangaistusta pahoista teoistaan, vaan Jumala antaisi heille kaikenlaisia hyviä lahjoja, joita he eivät ansaitse. He saisivat niitä pahuudestaan huolimatta – eikö Jumala olisi silloin hyvä? Näitä ihmisiä Jumala ei kuitenkaan lopuksi tuhoaisi, vaan antaisi heille ihan kaiken anteeksi ja lahjoittaisi iankaikkisen elämän. Tosin jos olisi olemassa todella hyvä Jumala, eikä vain kaikkivaltias, ei hän voisi tuosta vain katsoa sormien läpi ihmisten rikoksia, vaan niistä niistä pitäisi seurata rangaistus, sillä oikeudenmukaisuus on hyvyyttä ja jos Jumala toimisi epäoikeudenmukaisesti, hän ei olisi hyvä.

    Kai se kaikkivaltias ja hyvä Jumala tuossa skenaariossa sitten voisi itse syntyä ihmiskunnan jäseneksi ja kärsiä tuon jälkimmäisen ihmisryhmän rangaistuksen. Hän voisi kuolla kaikkien niiden puolesta, jotka hän päättää pelastaa. Siis jos hän olisi paitsi hyvä, myös kaikkivaltias eli mihin vaan pystyvä, niin totta kai se onnistuisi. Kaikkivaltias voisi myös herätä kuolleista. Sellainen Jumala varmasti olisi ja noin hän tekisi, jos olisi olemassa. Rakentaisi monimutkaisen maailman, jossa tapahtuu erilaisia ja yllättäviäkin asioita, sen sijaan että kaikki olisi vain tälläistä tasapaksua iloista euforiaa.

    Katsokaa nyt noita taivaalla lentäviä söpöjä pupuja, jotka eivät edes törmää koskaan mihinkään koska pahuutta ja kärsimystä ei ole olemassa. Katsokaa tuota ikkunanraosta tursuavaa ilmaista pinkkiä vaahtokarkkiakin, voi nyt hyvää päivää miten imelää touhua. Jos Jumala todella olisi olemassa, ei hän olisi luonut tälläistä hedonistista höpöhöpölandiaa. Sellainen maailma olisi hienompi, jossa Jumala olisi kirjoittanut kaikki tapahtumat vuosituhansia pitkäksi näytelmäksi, jossa kaikki muut ovat pahiksia ja hän yksin on hyvä. Hyvä ja Kaikkivaltias. Semmoinen Jumala olisi kiva, siihen minä voisin uskoa.

  • Natsi-Saksan eugeniikkalainsäädäntöä vuodelta 1940

    Randomeja poimintoja Saksan eugeniikkalainsäädännöstä 1940 -luvulta, lasten tappamista sääntelevästä laista.

    Lapsi voidaan tappaa, ”kun hänen tai hänen perheensä elämänolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen lapsen synnyttäminen ja hoito olisi hänelle huomattava rasitus”. Aika ympäripyöreää – ihmisen henki on siis höllässä, tuotahan voi tulita ihan miten sattuu. Eihän se ole varsinaisesti edes eugeniikkaa, mutta saman pykälän muut kohdat ovat. Erikseen mainitaan että sukurutsan seurauksena siinnyt lapsi voidaan tappaa, sekä yli 40 -vuotiaan äidin lapsi voidaan tappaa. Nythän tässä alkaa olla rodunjalostusopillista tolkkua!

    Vielä suoremmin – ja tragikoomista natsitohtoritunnelmaa luovin vanhahtavin sanankääntein – tämä ykköspykälä jatkaa: lapsi voidaan tappaa, ”kun on syytä otaksua, että lapsi olisi vajaamielinen tai että lapsella olisi tai lapselle kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika”. Eipä ollut sairaiden ja vammaisten hoitaminen kovassa huudossa tuolloin. Voisiko tässä olla myös piilevänä taustasyynä Hitlerin valtavan sotakoneiston vaatimat resurssit, vai onko sairaiden lasten tappaminen todella ollut puhtaasti ideologista?

    Myös vanhempien ongelmien takia lapselle saatettiin myöntää lopullinen ratkaisu. Mikäs siinä, jos darwinistinen evoluutio on totta, niin kannattaahan meidän tosiaan ennustaa ongelmien periytyvän myös lapsille, ja enemmin tappaa heidät ”kun jommankumman tai kummankin vanhemman sairaus, häiriytynyt sieluntoiminta tai muu niihin verrattava syy vakavasti rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta.”

    Kakkospykälästä löytyy seuraavaa:

    Jos nainen mielisairauden, vajaamielisyyden tai häiriintyneen sieluntoimintansa vuoksi ei kykene esittämään pätevää pyyntöä raskauden keskeyttämiseen, se voidaan suorittaa hänen laillisen edustajansa hakemuksesta, jos painavat syyt puoltavat toimenpidettä.”

    Jotenkin pelottava ajatus, että äiti saattoi menettää lapsensa myös ilman omaa suostumustaan. Joku muu – ehkäpä joku tuon läpimädän yhteiskunnan virkamieskoneiston edustaja – saattoi tehdä päätöksen hänen puolestaan. Arbeit mach frei ja ehkä jonkun arbeit oli sitten toimia vajaamielisten ja häiriintyneiden edunvalvojana ja päättää heidän lastensa tappamisesta. Vai tarkoittaakohan tuo vain sukulaisia tai vastaavaa, en tiedä.

    Lain kolmospykälässä säädetään, että lapsi voidaan tappaa, jos hänen isänsä on rikollinen. Tämä kyllä sotii täysin länsimaista oikeustajua vastaan. En tiedä, onko taustalla ajatus siitä, että rikollisuus periytyisi, vai ihan vaan pahuus, mutta sen tiedän, että Jumalan laki ei tätä salli, vaan sanoo viidennessä Mooseksen kirjassa:

    Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden.

    Laki on pidempikin, mutta loppuosa on lähinnä byrokratiaa siitä, kuka, miten, missä ja minkalaiset kaavakkeet täytettyään saa hoitaa teloituksen käytännössä. Tämä kaikki on ihan hyytävän natsia tekstiä, jos tälläisen ilmauksen sallitte. Miten ihmiset voivat tehdä tuollaisia lakeja? Miten ihmiset voivat elää elämäänsä niin kuin mikään ei olisi vialla, jos yhteiskunta samalla sallii holokaustin?

    Jos et jo arvannut, niin minä en ole koskaan nähnytkään mitään Natsi-Saksan lakikirjoja, vaan tämä artikkeli on kirjoitettu Suomessa vuonna 2022 voimassaolevan aborttilainsäädännön pohjalta. Suorat sitaatit ja epäsuorat viittaukset ovat siitä. Se on ihan hyytävän natsia tekstiä.

  • Suomen aborttilainsäädäntö puhuu LAPSESTA, ei solumöykystä

    Laki raskauden keskeyttämisestä tuli sitten lukaistua läpi, koska miksi ei. Silmääni osui siellä muutamia juttuja, kuten se, että lain säätäjälle on ollut ilmiselvää, että lapsi on lapsi. Sana sikiö löytyy laista kerran, alkiosta ei puhuta ollenkaan – mutta sanaa lapsi käytetään tavalla tai toisella seitsemän kertaa. Tämä ei ole sellainen ”juuh ööh totanoinnin sehän on vielä vain sellainen soluista koostuva persoonaton möykky” -tyylin seliseliteksti, vaan sellainen, jonka kirjoittaja kyllä tietää, ettei kysymys ole raskauden keskeyttämisestä, vaan elämän.

    Tässä selkein lapsesta puhuva kohta:

    Ennen raskauden keskeyttämistä koskevan päätöksen tekoa on, jos siihen katsotaan olevan syytä, varattava odotettavan lapsen isälle tilaisuus esittää käsityksensä asiassa.

    Odotettava lapsi on odotettava lapsi. Sellaisen isä on odotettavan lapsen isä. Ei solumöykyn sikiämisenaiheuttamishenkilö, vaan odotettavan lapsen isä. Ja häneltä on siis, jos siihen katsotaan olevan syytä, kysyttävä myös lupa lapsen tappamiseen. Näin suomessa vuonna 2022.

    Muutama vuosituhat sitten lapset abortoitiin syntymän jälkeen hylkäämällä. Nykyään lapset abortoidaan tappamalla kohtuun ja jo syntyneen lapsen abortoimista pidetään huonona juttuna. Jonkinlaista kehitystä on siis tapahtunut. Muutama vuosituhat vielä, niin ehkä lapsia ei sitten tapeta enää ollenkaan. Enkä yritä sanoa, että ihmiset muuttuisivat paremmiksi odottamalla vuosituhansia, vaan yritän sanoa että yhteiskunnat muuttuvat paremmiksi kun kristinuskoa saarnataan vuosikymmeniä, -satoja ja -tuhansia. Välillä tulee takapakkia, välillä mennään eteenpäin, mutta pitkässä juoksussa kristinusko tulee valloittamaan maan.

    Kukaan ei olisi vuonna 1000 uskonut, että toisella puolella Suomea (ja vieläpä menneisyydessä) pidettyjä saarnoja voi joskus katsoa taskussa olevalta lasiruudulta missä ja milloin vain. Nyt se on kuitenkin mahdollista, kokeile vaikka itse, jos et usko:

    Kukaan ei usko vuonna 2022, että vielä joskus Suomen aborttilainsäädäntö tulee kieltämään kaikenikäisten syntymättömien lasten tappamisen ja säätämään tästä rikoksesta kuolemantuomion. Se tulee kuitenkin tapahtumaan, en tosin tiedä sadanko vai kymmenen tuhannen vuoden päästä, mutta tulee kuitenkin. Ja silloin kristityt naureskelevat meille 2000 -luvun pölkkypäille. Meille, jotka ajattelimme että korona, Ukrainan sota tai milloin mikäkin ohimenevä vastoinkäyminen merkitsee välitöntä maailmanloppua, emmekä voineet uskoa että tämä maailma jatkuu vielä kymmeniä tuhansia vuosia. Lapsien tappaminen lopetetaan kun kaikki kääntyvät kristinuskoon ja silloin…

    Silloin susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa.
    Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas.
    Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan.
    Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.
    Sinä päivänä pakanat etsivät Iisain juurta, joka on kansojen lippuna, ja hänen asumuksensa on oleva kunniata täynnä.